Oulun yliopiston tapahtumia voi nykyään seurata paikallisen lehden lisäksi iltapäivälehdistöstä ja YLE:n kanavilta. Yliopiston hallituksen kolmen sisäisen jäsenen historiallinen joukkoero nousi ansaitusti uutisiin.
Tämän kirjoituksen kirjoittajilla on omakohtaisia kokemuksia toimimisesta yliopiston hallituksessa tilanteessa, jossa johdon näkemykset eivät ole olleet linjassa omien näkemystemme kanssa. Tuolloin olemme joutuneet nielemään äänestystappioita ja jättämään eriäviä mielipiteitä mielestämme tärkeissä demokratiaan liittyvissä kysymyksissä.
Julkisuudessa viisaat ovat esittäneet näkemyksiä siitä, että yliopistojen hallitusten tulisi pyrkiä konsensuspäätöksiin ja yksimielisyyteen. Näin varmasti on, mutta tällaisesta konsensuksesta on vastuussa rehtori, eli hallituksen esittelijä ja yksittäinen jäsen joutuu sitten miettimään päätöksiä omien arvojensa ja ihanteidensa ja ihmiskuvansa kautta – ja joskus tuomaan esille myös rehtorin näkemyksestä poikkeavia ajatuksia.
Oulun tilannetta on syytä tarkastella lähemmin. Tällä hetkellä emme (vielä) tiedä, millaisia hallituksesta eronneiden perustelut erolleen olivat. Voimme kuitenkin jo nyt nostaa esille ja analysoida kollegion roolia ja vastuuta hallitustyöskentelyn taustalla.
Tässä emme kuitenkaan kommentoi Oulun rehtorin valintaa tai esille noussutta jääviysasiaa, joka näyttää olevan kaiken taustalla vaan keskitymme kollegion rooliin ja haluamme pohtia, kenellä on todellinen isännän ääni yliopistossa ja miten sitä tulisi käyttää.
Kollegiolla on tärkeitä vaikuttamisen mahdollisuuksia hallituksen politiikkaan. Näiden kahden elimen suhdetta säätelee yliopistolaki ja luonnollisesti myös hallintolaki hyvän hallinnon vaatimuksineen.
Kollegion valta näkyy muun muassa siinä, että kollegio päättää ja vahvistaa hallituksen kokoonpanosta. Laissa hallituksen jäsenmäärä on 7 tai 9–14. Näistä vähintään 40 prosenttia tulee olla ulkopuolisia. Jo määrää koskeva päätös on tärkeä. Oulussa kollegio on linjannut, että ulkopuolisten jäsenten määrä oli aluksi puolet ja nykyisin hallituksessa istuu 5 ulkopuolista, 6 yliopistoyhteisön jäsentä.
Jos kollegio päättää miehittää hallituksen minimimäärää suuremmalla ulkopuolisten jäsenten määrällä, se heijastuu hallituksen toimintaan. Käytännössä se vahvistaa toimivan johdon valta-asemaa, koska ulkopuolisen jäsenen on todella vaikea ja työlästä saada näkemystä ja tulkintaa yliopiston asioista muuta kuin johdon kautta.
Ulkoiset jäsenet ovatkin yleensä – mutta eivät poikkeuksetta - osoittautuneet rehtorin ajaman linjan vahvimmiksi tukijoiksi. Tämä tosiasia luo äänestystilanteissa selkeän asetelman, joka voi kyllä rikkoutua, koska jokainen hallitusjäsen tekee henkilökohtaisia päätöksiä ja on niistä myös vastuussa. Mutta, jos kollegio paheksuu esimerkiksi sitä, etteivät sen näkemykset mene läpi johtosääntötyöskentelyssä, se voi syyttää lähinnä itseään tästä asiasta, jos se on luonut puitteet yliopistoyhteisön ulkopuolisten jäsenten vallankäytölle.
Toiseksi kollegio on – tai sen pitäisi olla - hyvän hallinnon periaatteiden noudattamisen valvoja. Oulun yliopistossa kollegio on kompastellut tässä asiassa toistuvasti. Ensinnäkään se ei ole systemaattisesti edellyttänyt tilintarkastuksessa laajaa ja syväluotaavaa hallinnon tarkastusta. Jos jotain epämääräistä on ilmennyt, siitä on saatettu ainoastaan käytävillä nurista, vaikka kollegiolla olisi ollut mahdollisuus tällaiseen puuttua ja selvittää.
Oulun yliopistokollegio on kyllä jättänyt kertaalleen vastuuvapauden myöntämättä. Samalla se kuitenkin on vesittänyt tämän toimenpiteen, koska se ei ole edes selvittänyt, onko syntynyt korvattavia vahinkoja. Jälkikäteen arvioituna tällainen kesken jätetty operaatio on ollut turha, ja sormea olisi voitu heristää pienemmälläkin dramatiikalla. Täysin avoimeksi jää, onko vastuuvapausasioissa tapahtunut parannusta tai onko kollegio tätäkään prosessia seurannut.
Kolmanneksi voidaankin palata käsillä olevana tilanteeseen ja hallituksen jäsenten eroihin. Jos kollegio rohkenisi kantaa täyden vastuun tilanteesta, se selvittäisi pohjia myöten, mistä on kysymys, mistä erot johtuivat, ja ryhtyisi tarvittaviin toimenpiteisiin.
Kollegion tulisi kuulla kaikkia hallituksen jäseniä erikseen, ei ainoastaan selvän protestieron tehneitä. Keskittyminen vain uusien jäsenten valintaan, olisi pään pistämistä pensaaseen. Suuri osa hallituksesta on vaihtumassa ensi vuoden lopussa – sen perusteella voidaan perustella, että koko hallitus voidaan vaihtaa vaikka heti.
Kokonaan toinen kysymys on se, millaisia oikeudellisia ja muita työkaluja kollegiolla tosiasiallisesti on käytettävissään ja me kirjoittajat myös aina väännämme peistä siitä, tulisiko yliopistolakia muuttaa selvemmäksi.
Joka tapauksessa kollegio voisi analysoida tilannetta ja päätyä siihen, ettei hallituksen toiminta ole Oulun yliopiston edun mukaista ja esimerkiksi ilmaista epäluottamuksen koko hallituksen toimintaan. Tämän voisi olettaa johtavan koko hallituksen eroon.
Jos hallitus päättäisi kollektiivisesti olla eroamatta, periaatteessa kollegio voisi tuolloin päätyä erottamaan koko hallituksen, koska yliopistolaissa on erityinen menettely vain yhden jäsenen erottamiselle. Yleisen hallinto-oikeudellisen periaatteen mukaan nimittävä elin on samalla myös (potentiaalisesti) erottamaan oikeutettu toimija.
Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan Oulun tapahtumia. Koko hallituksen erottaminen olisi varmasti ennakkotapaus, jolla olisi suuri merkitys kollegion ja hallituksen valtasuhteisiin. Se voisi oikaista erityisesti hallituksen ulkoisten jäsenten lojaalisuutta yliopistoyhteisön suuntaan.
Oulun, kuten muidenkin yliopistojen kollegiossa, on vain sisäisiä jäseniä tasakolmikannalla, eli siellä on sekä professoreilla, keskiryhmällä ja opiskelijoilla demokraattisesti valitut edustajat ja näin ollen vahva yliopistoyhteisön mandaatti vastuunkannolle.
Yliopistot (eturivissä Aalto, Tampereen yliopisto ja Helsingin yliopisto) ovat saaneet viime vuosina moitteita ylimmiltä lainvalvojilta hyvän hallinnon, mutta myös lainvastaisista päätöksistä. Niiden johdosta yliopistojen johto ei ole kuitenkaan ryhtynyt korjaaviin toimenpiteisiin.
Voisiko Oulun yliopiston pitkään jatkuneen kriisin ratkaiseminen avata positiivia näköaloja tulevaisuuteen. Voisiko yliopistokollegio tehdä rohkeammin ja enemmän yliopistoyhteisön ja autonomian puolustamisen eteen ja näyttää suuntaa sille, miten yliopistojen demokratiaa vahvistetaan?
Petri Lehenkari
professori
Jukka Kekkonen
emeritusprofessori