Pääkirjoitus

Maito maistuu enää har­val­le – Valio kes­kit­tää tuo­tan­toaan Oulun tap­piok­si

Valio keskittää tuotantoaan eteläiseen osaa Suomessa. Tuotanto Oulun Maikkulassa aiotaan lopettaa ja Ouluun jää vain jakeluvarasto sekä joitakin tukitoimintoja ja myyntiä.
Valio keskittää tuotantoaan eteläiseen osaa Suomessa. Tuotanto Oulun Maikkulassa aiotaan lopettaa ja Ouluun jää vain jakeluvarasto sekä joitakin tukitoimintoja ja myyntiä.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Elintarvikealan yritys Valio yllätti, kun se kertoi Oulun meijerinsä tulevaisuudesta. Yhtiö suunnittelee tuotantonsa lopettamista Oulun Maikkulassa. Tehtaan tuotanto siirretään etelämmäksi Riihimäelle sekä Joensuuhun ja Jyväskylään.

Muutosneuvottelut 264 henkilön kanssa aloitetaan toukokuun lopulla. Heistä noin 140 mahdollisesti menettää työpaikkansa. Työntekijöille kaavailut tulivat odottamatta ja he ovat ymmärrettävästi järkyttyneitä.

Valion aie iskee Oulun elinvoimaan kun teolliset työpaikat vähentyvät entisestään. Valio aikoo sentään jättää Ouluun jakeluvarastonsa ja myyntiä sekä tukitoimintoja. Oulun jakeluvarasto vastaa koko pohjoisen jakelusta, joten perinteikäs maitoalan yritys säilyy siltä osin kaupungissa.

Kaiken takana on ankarasti kilpaillun elintarvikealan murros, jossa Valio haluaa parantaa kilpailukykyään ja kannattavuuttaan. Tuotantoa keskitetään, mitä perustellaan kustannustason nousulla. Keskittäminen lisää maidonkuljetusta, mikä ilmeisesti on yhtiölle taloudellisesti järkevää.

Myös Oulun tehtaan tuotanto on supistunut, koska perinteisten maitotuotteiden kysyntä on vähentynyt trendinomaisesti jo vuosikymmeniä. Oma vaikutuksensa oli Ukrainan sodalla, joka lopetti Venäjän-viennin Oulun tehtaalta.

Valio perustettiin 120 vuotta vuotta sitten voinviennin osuusliikkeeksi. Yrityksen nimi viittasi tuotteen valiolaatuun. Valio on on joutunut sopeutumaan koko historiansa ajan maidontuotannon ja maidonjalostuksen muutoksiin, joten Oulun tehtaan lopettamista voi pitää  yhtenä osana pitkässä kehityskaaressa.

Valion omistavat noin 3 000 suomalaista maitotilayrittäjää osuuskuntien kautta. Osuuskunnat maksavat Valion liikevoiton perustella maitotilallisille tuottajahinnan. Näin ollen yhtiön tuotteiden menekki ratkaisee, miten paljon tuottajat saavat maidolleen tuottoa.

Valion ytimen muodostavat viisi osuuskuntaa, jotka toimittavat maitoa yhtiölle. Oulun näkökulmasta huomattavaa on, että ainoastaan Haapavedellä sijaitseva Pohjolan Maito on pohjoispohjalainen osuuskunta. Valion hallintoneuvostoon kuuluu 23 maitotilayrittäjää, joista yksikään ei asu Pohjois-Pohjanmaan ydinalueilla.

Osakeyhtiön operatiivista liiketoimintaa johtaa palkattu henkilökunta. Silti voi arvailla, mikä merkitys Oulun tehtaan alasajoon on sillä, että yhtiön päätöksiin ei ole vaikuttamassa pohjoispohjalaisia maidontuottajia. Maakunnassa toimii kuitenkin suhteessa paljon maitotiloja.

Kansalaisten kulutustottumukset ratkaisevat maidonjalostajayhtiön menestyksen. Suomalaiset juovat maitoa huomattavasti vähemmän kuin takavuosikymmeninä. Tilalle valitaan kasvipohjaisia tuotteita.

Purkkiin pakattu perusmaito alkaa olla harvinaisuus Valion tuotevalikoimassa, johon kuuluu nykyään noin tuhat tuotetta. Vuosittain Valio kertoo tuovansa markkinoille yli sata uutuustuotetta. Kehitystyö maidonjalostuksessa onkin jatkuvaa ja kiireistä.

Valiolla on vankat perinteet tutkimuksessa ja tuotekehityksessä. Kemian nobelisti A.I. Virtanen johti aikoinaan Valion laboratoriota, jossa on sittemmin kehitetty lukuisia maailmaluokan innovaatioita. Koko Pohjois-Suomelle on tappio, että Oululla ei ole juurikaan enää sijaa Valion toiminnassa.