Kansanedustaja Tuula Haatainen keräsi eniten ääniä SDP:n jäsenäänestyksessä ja nousee puolueen presidenttiehdokkaaksi. Haatainen keräsi jäsenäänestyksessä 8 050 ääntä ja toiseksi tullut Maarit Feldt-Ranta 7 013.
Sirpa Paatero jäi kolmanneksi 1 438 äänellä.
Puheenjohtaja Antti Rinne vetosi linjapuheessaan ennen tuloksen julkistamista, että puolue lähtisi yhtenäisenä tukemaan ehdokasta ja hänen valintaansa presidentiksi.
Moni kärkinimi kieltäytyi
Demareilla oli pitkään vaikeuksia löytää sopivaa ehdokasta presidentinvaaliin. Monet kärkinimet kieltäytyivät alkuvuoden aikana ehdokkuudesta. Muun muassa Jutta Urpilainen, Erkki Tuomioja, Lauri Ihalainen, Liisa Jaakonsaari, Tarja Filatov ja puolueen puheenjohtaja Antti Rinne kieltäytyivät kunniasta. Rinne kertoi jo viime vuonna, ettei lähde ehdolle.
Eero Heinäluoma ehti kieltäytyä, harkita asiaa uudelleen ja kieltäytyä toistamiseen.
Kansanedustaja ja pitkäaikainen ulkoministeri Erkki Tuomioja totesi kesäkuussa, että demarien olisi vakavasti harkittava, voiko puolue asettua tukemaan Sauli Niinistöä presidentinvaaleissa.
Tilanne muuttui kertarysäyksellä kesäkuun lopulla, kun Feldt-Ranta, Haatainen ja Paatero ilmoittivat ehdolle asettumisesta.
SDP:llä on edellisiin presidentinvaaleihin verrattuna rutkasti petrattavaa. Paavo Lipponen sai vain 6,7 prosenttia äänistä vuoden 2012 vaaleissa.