Tut­ki­mus­joh­ta­ja Antti Jär­ven­pää Oulun yli­opis­tos­ta kantaa päi­vit­täin sata kiloa rehua kas­va­teil­leen – kalk­ku­na­far­ma­rin työt tuovat vas­ta­pai­noa toi­mis­to­hom­miin

Antti Järvenpään harrastus alkoi perheen keittiöstä. Tutkimusjohtajana hän kehittää Oulun yliopistossa uusia tuotantoteknologioita. Tavoitteena on esimerkiksi erikoiskuumentaa terästä sekunnin murto-osissa.

Kalkkuna on lihaisa lintu, esimerkiksi noin kolmannes on rintafilettä. Päätyönään Antti Järvenpää kehittää teräksen tuotantoteknologioita.
Kalkkuna on lihaisa lintu, esimerkiksi noin kolmannes on rintafilettä. Päätyönään Antti Järvenpää kehittää teräksen tuotantoteknologioita.
Kuva: Pekka Peura

Kelakelakelakela.

Kymmenet kalkkunat kajauttavat kovaa ja korkealta isäntänsä Antti Järvenpään kutsuun. Nuoret linnut reagoivat kakovalla tunnarillaan mihin tahansa ääneen, yskäisystä mopopoikien päristelyyn tiellä.

Kalkkunakuoro elelee enää hetken Kellossa Järvenpään isoisän entisillä mailla. Teurastuskausi on aluillaan.

Kukkokalkkunoilla on turkoosi naamataulu ja rintaa komistaa musta karvanappi.

– Se on parta.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä