Suomessa on viime vuodet tehty energiapolitiikkaa kuin oppikirjaharjoitusta, ei oikean maan todellisuutta varten. Turve ajettiin alas poliittisella innolla, vaikka samaan aikaan olisi pitänyt vahvistaa huoltovarmuutta, kotimaista tuotantoa ja kriisinsietokykyä. Lopputulos on karu: Suomi teki itsestään heikomman ihan omin päätöksin.
Turve leimattiin lähes pannaan, vaikka kyse ei ole vain energiasta. Turve on myös kasvualusta, kuivike, osa ruokaketjun toimivuutta ja kotimainen varautumisratkaisu poikkeusoloihin. Kun tällainen resurssi sysätään syrjään ideologisella kiireellä, kyse ei ole vastuullisuudesta vaan lyhytnäköisyydestä. Suomen pitäisi nyt nopeasti palauttaa turve osaksi realistista energia-, huoltovarmuus- ja maatalouspolitiikkaa.
Kaikkein pahinta on se, että tämä tehtiin aikana, jolloin maailman piti opettaa meille aivan päinvastaista. Euroopassa on nähty energiakriisi, turvallisuuspoliittinen epävarmuus ja teollisuuden ahdinko. Silti Suomessa kuviteltiin, että kotimaisesta vararesurssista luopuminen on edistyksellisyyttä. Ei ollut. Se oli sinisilmäisyyttä.
Myös EU:n päästökauppajärjestelmä on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Sen piti olla väline päästöjen hallittuun vähentämiseen. Nyt siitä on tullut järjestelmä, joka nostaa kustannuksia, heikentää eurooppalaisen teollisuuden kilpailukykyä ja pakottaa jäsenmaat ratkaisuun, joka ei sovi kaikille. Jos lopputulos on se, että tuotanto karkaa muualle, työpaikat vähenevät ja energiasta tulee entistä kalliimpaa, järjestelmä ei enää korjaa ongelmaa vaan pahentaa sitä.
Siksi EU:n päästökauppa pitäisi keskeyttää, kunnes se on uudistettu palvelemaan myös teollisuutta, työpaikkoja ja huoltovarmuutta. Eurooppa ei voi jatkaa politiikkaa, jossa oma tuotanto kuristetaan hengiltä ja samalla teeskennellään moraalista ylemmyyttä. Maailma ei pelastu sillä, että Eurooppa näännyttää itsensä.
Suomessa sama yksisilmäisyys näkyy tuulivoimakeskustelussa. Tuulivoimaa on nostettu lähes pyhäksi ratkaisuksi, vaikka todellisuus on yksinkertainen: kun ei tuule, se ei tuota. Tämä ei ole mielipide vaan fysiikkaa. Sähköjärjestelmä ei toimi toiveilla, eikä kansakunnan huoltovarmuutta rakenneta sään armoille.
Silti tuulivoimahankkeita työnnetään eteenpäin kuin kyse olisi automaattisesti yhteisestä hyvästä. Ei ole. Yhä useammin paikalliset ihmiset maksavat maisemilla, maankäytöllä ja viihtyvyydellä, kun taas hyödyt valuvat muualle. Samalla poliittinen eliitti puhuu vihreästä siirtymästä kuin uskonnosta, johon ei saa kohdistaa kriittisiä kysymyksiä. Juuri niitä pitäisi esittää enemmän.
Suomen ei pidä rakentaa energiapolitiikkaansa yhden kortin varaan. Me tarvitsemme monipuolisen järjestelmän, jossa mukana ovat kaikki kotimaiset, toimintavarmat ja huoltovarmuutta tukevat ratkaisut. Turve kuuluu tähän kokonaisuuteen siirtymävaiheen tukevana energiana, kasvualustana, kuivikkeena ja uusien innovaatioiden lähteenä. Sen sulkeminen ulos ei ole realismia. Se on poliittista teatteria.
Nyt tarvitaan suunnanmuutos. Suomen on puolustettava turvetta omana strategisena resurssinaan. Suomen on vaadittava EU:n päästökaupan perusteellista remonttia. Suomen on uskallettava sanoa ääneen, ettei kansallinen etu synny Brysselin miellyttämisestä vaan siitä, että oma maa pidetään toimintakykyisenä.
Valtio, joka hylkää omat vahvuutensa, tekee itsestään riippuvaisen muista. Sitä ei pidä kutsua vastuullisuudeksi. Sitä pitää kutsua epäonnistumiseksi.
Jouni Aro
Muhos