Nyt kun Suomen ja Ruotsin Nato-prosessi on erätauolla, on aikaa ja syytäkin tutkia, mitä Turkin kanssa tuli sovittua viime kesäkuussa. Tuliko sopimukseen valuvika, jotta Turkki pystyy viivyttämään ratifiointia? Tuo kolmenvälinen yhteisymmärrysasiakirja on netin kautta vapaasti luettavissa.
Sopimus pitää sisällään sitoumuksia, joista ei juurikaan ole tähän mennessä puhuttu. Avoimen shekin tavoin se antaa Turkille paljon, mutta Suomelle ja Ruotsille kovin vähän.
Edellä mainitun lisäksi Tampereen yliopiston tutkimusjohtaja Hanna Ojanen (IL 28.1.2023) kiinnittää huomiota erityisesti sopimusasiakirjan 8. kohdan kappaleeseen, jonka mukaan Suomi ja Ruotsi sitoutuvat tukemaan Turkin ”mahdollisimman täysimittaista osallistumista nykyisiin ja tuleviin Euroopan unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan aloitteisiin."
Ojasen esille nostaman kohdan lisäksi erikoiselta vaikuttaa myös kansalliseen lainsäädäntöön kajoava sopimuksen kohta, jonka mukaan ”Suomi ja Ruotsi torjuvat terrorismia määrätietoisesti - - sekä toteuttavat kaikki tarvittavat toimet tiukentaakseen kansallista lainsäädäntöä tässä tarkoituksessa.” Tämä on ymmärrettävissä siten, että lainsäädäntöä on joka tapauksessa tiukennettava.
Ja vielä sopimuksen 10. kohta: ”Turkki - - sopii kannattavansa Suomen ja Ruotsin kutsumista Naton jäseniksi vuoden 2022 Madridin-huippukokouksessa.” Tuo ajankohta oli ja meni. Ehkä Turkki tuolloin antoikin tukensa, mutta sen jälkeen on vain tuonut keskusteluun asioita, joilla on asettanut ehtoja ja vaatimuksia ratifioinnille.
Sopimus antaa Turkille mahdollisuuden hallita meneillään olevaa näytelmää ja pitkittää Nato-sopimuksen ratifiointia.