
Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump kutsui tiistaina New Jerseyssä kannattajilleen pitämässään puheessa häneen kohdistuvia syytteitä presidentti Joe Bidenin hallinnon vallan väärinkäytökseksi.
– Tänään todistimme pahinta ja törkeintä vallan väärinkäytöstä kansakuntamme historiassa. Korruptoitunut presidentti määräsi vastustajansa pidätettäväksi tekaistuin syyttein keskellä presidentinvaalikampanjaa, jonka hän on häviämässä, sanoi Trump.
Miamissa tiistaina järjestetyssä oikeuskäsittelyssä Trump kiisti syyllisyytensä kaikkiin 37 syytekohtaan rikossyytteissä, jotka liittyvät salaisten asiakirjojen käsittelyyn. Saman päivän iltana puheessaan Trump puolustautui sanomalla, että hänellä oli presidenttinä täydet oikeudet ottaa asiakirjoja mukaansa lähtiessään virastaan.
Jälleen uusi yritys vaalivilppiin, sanoo Trump
Trumpin mukaan syytteet ovat "jälleen uusi yritys" vaalien väärentämiseksi ja varastamiseksi. Trump on toistuvasti syyttänyt vaalivilppiä häviöstään vuoden 2020 presidentinvaaleissa.
– Tämä on poliittista vainoa, joka on kuin suoraan fasistisesta tai kommunistisesta valtiosta, Trump sanoi.
Trumpin mukaan syytteet pitäisi heti hylätä, sillä oikeusjuttu "tuhoaa maamme". Trump on toistuvasti hyökännyt Bidenia vastaan syytteisiin liittyvissä kommenteissaan, mutta presidentti on pysynyt visusti vaiti aiheesta Trumpin syytteiden tultua julkisuuteen. Politicon mukaan Biden on määrännyt sekä demokraattipuoluetta että uudelleenvalintakampanjaansa pysymään vaiti asiasta julkisuudessa.
Trump on Yhdysvaltain historian ensimmäinen presidentti, jota vastaan on nostettu syytteet liittovaltion vastaisista rikoksista.
Trumpin puhetta New Jerseyssä sijaitsevalla golfklubilla seurasivat paikan päällä sadat hurraavat kannattajat.
– Tämä ei ole demokratiaa, ja sen ihmiset näkevät sadan mailin päästäkin, kertoi AFP:lle Trumpia kannattamaan tullut Vincent Larusso, 57.