Jälkipyykkikone on pyörinyt täysillä kierroksilla koko viikon Pariisin olympialaisten päätyttyä. Torille ei ollut asiaa, kun Suomi jäi olympiahistoriassa ensimmäisen kerran mitaleitta.
Sata vuotta sitten samaisessa Pariisissa mitalisaldo oli 37. Se oli Yhdysvaltojen jälkeen toiseksi suurin saalis.
Se on väärä vertailukohta.
Paremmaksi mittatikuksi kelpaavat edelliset olympialaiset. Tokiossa uimari Matti Mattson ja nyrkkeilijä Mira Potkonen saavuttivat pronssiset lätkät. Pistesijoille ylsi kuusi urheilijaa.
Rio de Janeiron olympialaisissa Suomi saavutti yhden pronssin. Sen toi Mira Potkonen nyrkkeilystä.
Tätä taustaa vasten mitaliton Pariisi on vain jatkoa pitkään jatkuneelle kuivalle kaudelle.
Olympiamenestyksen haikailu on ihan ok, mutta se ei saisi peittää tärkeämpää keskustelua urheilusta tai pikemminkin liikunnasta. Miksi suomalaiset eivät liiku riittävästi? Mikä on liikkumattomuuden hinta yksilöille ja yhteiskunnalle?
Lasten ja nuorten liikkuminen on vähentynyt Suomessa tasaisesti kauan. Varhaislapsuudessa tilanne ei vielä ole niin huolestuttava, mutta ongelmat alkava kouluiän koittaessa.
Liikunnan määrä vähenee tasaisesti koulu-urapolkua kuljettaessa. Alaluokilla tilanne on vielä siedettävä, mutta heikkenee kouluvuosien karttuessa nopeasti.
7–17-vuotiaiden tulisi suositusten mukaan liikkua tunti päivässä. Yläkoululaisista enää alle kolmannes yltää tähän. Toisen asteen opiskelijoiden keskuudessa tilanne on suorastaa surkea: vain kolme prosenttia liikkuu suositusten mukaisesti.
Koululaisten liikkumista on selvitetty erilaisin kyselyin. Ne kertovat lohdutonta kieltään.
Kattavan kuvan aikuisuuden kynnyksellä olevien tilanteesta saa puolustusvoimista. Palvelukseen astuvien ikäluokka testataan kestävyys- ja lihaskunnon osalta harmaisiin astuttaessa.
Tilanne ei ole häävi. Varusmiespalveluksen aloittavien kestävyyskunto ja lihaskunto ovat laskeneet vuosikymmeniä rajusti. Pudotus tosin näyttää hieman tasaantuneen viime vuonna. Lieneekö lattia jo tulossa vastaan.
Viime vuonna palvelukseen astuneet juoksivat Cooperin testissä keskimäärin 400 metriä vähemmän kuin vuoden 1980 alokkaat. Pudotus on valtava, kun keskiarvo on enää 2380 metriä.
Lihaskuntoa mittaava testi kertoo samaa. Vuosikymmenten saatossa tulokset ovat lähes romahtaneet.
Syitä liikkumisen vähentymiselle ei ole vaikea keksiä. Yksi syy on uusi teknologia, joka on nykyisin kaikkien saatavilla.
Peliteollisuus ja sosiaalinen media tarjoavat enenevässä määrin koukuttavaa tekemistä, joka ei vaadi ruumiillista ponnistelua.
Koulujen läheisyyteen ilmestyneet koppimopojen keskittymät kertovat omaa tarinaansa. Mopoikää nuoremmat viedään ja tuodaan autoilla. Harrastuksiin mennään takapenkillä istuen.
Nuoria ei tilanteesta voi syyttää. Aika monesta perheestä puuttuu aikuisten esimerkki liikunnallisesta elämäntavasta. Aikuiset pikemminkin mahdollistavat tehokkaasti liikkumattoman elämäntavan.
Jos syitä vähäiseen liikkumiseen on helppo luetella, niin on seurauksiakin.
Liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa yhteiskunnalle vuosittain yli kolmen miljardin kustannukset. Se altistaa kansansairauksille. Nuoruuden liikkumattomuus kostautuu aikuisuudessa elämänlaadun heikentymisenä.
Huippu-urheilu on tietysti aivan eri asia kuin nuorten liikkuminen, mutta yhteys on olemassa.
Mitä enemmän ikäluokasta saadaan liikunnan pariin, sitä enemmän sieltä saattaa seuloutua olympiamenestyjiäkin helpommin kuin sohvalle uponneista.
Näin saataisiin monen mieltä kuohuttavaan mitalinkaipuuseen korjausta ajan oloon. Paljon tärkeämpi tavoite silti on liikunnan avulla terve kansa.