Olen pitkäaikaissairas potilas, jonka taudin seurantaan kuuluu säännöllinen magneettikuvaus. Kahdeksan vuoden aikana olen käynyt Oulun yliopistollisessa sairaalassa (OYS) kuvattavana kymmeniä kertoja – sekä akuutisti että seurannan vuoksi.
Alkuvuosina kaikki toimi erinomaisesti: kuvaus, lausunto ja lääkärin vastaanotto hoituivat jopa saman päivän aikana.
Sittemmin tilanne on muuttunut dramaattisesti. Lausuntojen viivästykset ovat arkipäivää ja vastaanottoajat siirtyvät yhä kauemmaksi kuvauksesta. Ensin päivällä, sitten viikolla – nykyään vastaanotto on tyypillisesti kahden viikon päässä kuvauksesta, jotta lausunto ehdittäisiin saada valmiiksi. Ironista kyllä, lääkärin vastaanotolla käy usein ilmi, ettei lausuntoa ole vieläkään tehty.
Näin menetetään sekä potilaan että lääkärin aika, ilman että saavutetaan mitään hyötyä. Lääkäri lupaa palata asiaan puhelimitse – mutta soittoa ei aina kuulu. Tuloksia joudun kysymään itse yhä uudelleen, ja joskus lausunto ilmestyy lopulta OmaKantaan vasta reilusti yli kuukauden päästä kuvauksesta.
Jos tämä olisi sattumaa, ymmärtäisin. Mutta kun tämä tapahtuu toistuvasti, herää vakava kysymys: mitä OYSissa on tapahtunut? Onko kyse resurssipulasta, huonosta prosessista – vai molemmista?
Pahimmillaan epäselvä viestintä ja jatkuvat viivästykset aiheuttavat potilaalle valtavasti turhaa stressiä. Odottaminen epätietoisuudessa viikkoja kerrallaan ei ole vain tehotonta, vaan inhimillisesti kuluttavaa. Samalla haaskataan lääkärien ja potilaiden aikaa sekä yhteiskunnan resursseja.
En usko olevani yksin kokemukseni kanssa. Siksi kysyn nyt ääneen: kuka kantaa vastuun tästä kehityksestä, ja milloin siihen puututaan? Toivon, että sairaalan johto ja päättäjät heräävät tähän ongelmaan.
Viivästynyt lausunto
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.