Toista kirjaa kir­joit­taes­saan li­min­ka­lai­nen Mikko With teki pää­tök­sen, että s-kir­jai­mel­la alkavaa sai­raut­ta ei teks­tis­sä mainita

Mikko With odottaa mielenkiinnolla, millaisen vastaanoton nuortenkirja Saakelin satanen saa. Siihen olisi mahdollista kirjoittaa myös jatko-osa, With tuumii.

Kuva: Niina Hentilä

Liminkalaisesta Mikko Withistä kirjoitettiin pari vuotta sitten lukuisia lehtikirjoituksia eri medioissa. Tuolloin häneltä ilmestyi kirja Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta, joka on tosikertomus vaimon syöpäsairaudesta aviomiehen näkökulmasta.

– Juuri eilen katselin äänikirjan lukuja. Sillä on edelleenkin isot kuuntelumärät, ja palautetta tulee yhä jos nyt ei viikoittain mutta melkein.

Within vaimon kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi viisi vuotta. Elämä on sen jälkeen muuttunut vähemmän kuin With olisi toivonut.

– Olen muuttamassa ensi talvena Ouluun, työpaikka on muuttunut ja olen kirjoittanut pari kirjaa, mutta muuten arki on jatkunut hyvinkin samana. Ehkä korona-aikana vielä korostetun samanlaisena.

Niin, pari kirjaa. Koronan vuoksi lisääntynyt vapaa-aika mahdollisti sen, että With on tänä keväänä saanut julkaistua toisen, ihan erilaisen teoksen. Nuortenkirja Saakelin satanen on tarkoituksella mahdollisimman kaukana Within ensimmäisestä kirjasta.

– Tein periaatepäätöksen, että syöpää ei mainita. Päähenkilö Uunon isä on kuollut, mutta ei todellakaan syöpään. Hain tarkoituksella pesäeroa siihen.

Jotain yhtäläistäkin With silti teoksistaan löytää.

– Teknisesti huomaan, että oma kirjoitustyylini on mikä on. Ehkä lakoninen huumori näkyy molemmissa.

Katu-uskottavuuden etsimistä

Saakelin satanen muhi Within ajatuksissa toistakymmentä vuotta. Alun perin tarkoituksena oli kirjoittaa dekkarin ja veijaritarinan sekoitus.

– Kirjoitin pari ensimmäistä lukua, mutta se ei tuntunut hyvältä. Kerran lenkillä tuli sitten ajatus, että se ei tuntunut hyvältä ehkä sen vuoksi, että tarina toimisi paremmin nuortenkirjana.

Niinpä With meni kotiinsa ja kirjoitti ensimmäisen luvun uusiksi. Prologin Uuno ja hänen äitinsä olivat alun perin päähenkilö ja hänen vaimonsa.

– Nuortenkirja tuli vahingossa. Se ei ollut alkuperäinen ajatus, mutta siitä se nappasi mukaansa.

Within 23-, 22- ja 16-vuotiaat lapset olivat suureksi avuksi kirjan oikoluvussa. He täsmensivät esimerkiksi tiettyjä termejä: kertoivat, että kukaan ei sano hakevansa kaupasta ”essit”, jos tarkoituksena on ostaa energiajuomaa. Myöskään ”imppariksi” kutsuttu ilmakivääri ei mennyt nuorison seulan läpi.

– Oikoluetutin yhden version, koska minua pelotti, että nuorten kirja kuulostaa siltä, että setä kertoo asioista. Se oli katu-uskottavuuden etsimistä. Kaikki voi olla aika pienestäkin kiinni.

With pyrki välttämään sitä, ettei heristelisi sormeaan ja alleviivaisi tekstistä moraalista opetusta. Palaute lapsilta olikin pääsääntöisesti positiivista.

– Nuorin luki lopullisen version ja sanoi: ”Iskä, sää ihan oikeasti ymmärrät, mitä nuorten päässä liikkuu”, mutta jatkoi sitten: ”Miksi se ei näy in real life?”

Unelmaa seuraten

IT-alalla työskentelevä With on aina pitänyt kirjoittamisesta. 15 vuotta sitten työpaikan koulutuksessa kysyttiin jokaisen osallistujan unelmaa. Withille se oli silloin jo kirjan kirjoittaminen.

– Ehkä aika, paikka ja lupa kirjoittamiselle tuli luonnostaan, kun vaimo kuoli. Siitä hiljalleen, omaa unelmaani seuraten olen koittanut löytää uskoa sille, että osaan kirjoittaa.

Vielä toistaiseksi With tekee sormillaan lainausmerkit puhuessaan itsestään kirjailijana. Hänen suuri haaveensa kuitenkin on, että kirjoittamista voisi joissain vaiheessa tehdä astetta vakavammin – muulloinkin kuin työpäivän päätteeksi ja kesälomalla.