Suomen talous on sellaisessa tilanteessa, ja sen ymmärtää, että valtion menoja on saatava järkevään hallintaan. Siihen tarvitaan myös epäkiitollisia leikkauksia erilaisiin valtion suuriin menokohteisiin, siitä emme pääse mihinkään.
Menojen vähentämiseksi leikkaukset koskettavat tietysti toimintoja, jotka ovat suurimpia valtion menoja ja kasvaneet viimeisen vuosikymmenen aikana huomattavan suuriksi. Tämän ymmärtää aivan tavallisella entisen kansakoulun Elon laskuopin oppimäärälläkin.
Sitä ei kuitenkaan tälläkään laskuopilla ymmärrä, että samaan aikaan hallitus on itse omilla poliittisilla päätöksillä pienentämässä valtion tuloja antamalla verohelpotuksia. Tälle toimenpiteelle ei riitä puolustukseksi se, että sanotaan, ettei näillä verohelpotuksilla valtion taloutta ratkaista. Ei tosiaan ratkaista, mutta olisi kuitenkin johdonmukaista talouden hoitamista ja antaisi kuvan hallituksen toimien tasapuolisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Näin kaikki olisivat taloustalkoissa mukana ja valtion velkavenettä kaikki soutaisivat yhdessä, ja vieläpä samaan suuntaan.
Kaikki leikkaukset kuitenkin tehdään – aivan oikein – perusteluna huono valtiontalouden tila. Ei silläkään ratkaista valtion taloutta, että oluen veroa lasketaan ja lääkkeiden nostetaan. Se on hallituksen poliittinen arvovalinta, jota on vaikea ymmärtää.
Verohelpotukset kaiken lisäksi hyödyttävät eniten kaikkein suurituloisimpia, eivätkä heitä mitkään leikkaukset koske, vaan saavat lisää. Ei ole oikein antaa poliittisella päätöksellä joillekin jopa 2 000 euroa lisää vuodessa. Solidaarisuusveron rajaa nostetaan 85 800 eurosta 150 000 euroon vuodessa ja yleisen tuloverohelpotuksen kautta annetaan 400 miljoonaa lisää.
Heikki Jokinen
Ylivieska