Asuntojen hinnat kehittyivät helmikuussa taas kerran eri suuntiin suurissa kaupungeissa ja muualla maassa, kertoo Tilastokeskus.
Oulussa hinnat nousivat 3,4 prosenttia viime vuoden helmikuuhun verrattuna. Helsingissä asunnot kallistuivat vuodessa 4 prosenttia, Vantaalla 3,1 prosenttia ja Espoossa 1,9. Pääkaupunkiseudun kehyskuntien hinnat nousivat 2,3 prosenttia.
Tampereella nousua oli 4 prosenttia ja Turussa 0,2 prosenttia.
Muualla maassa hinnat laskivat keskimäärin 0,9 prosenttia.
Samalla asuntokauppa vilkastui tuntuvasti. Kiinteistönvälittäjien kautta tehtyjen kauppojen hinta kasvoi 18 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Asuntokaupan arvo oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan viime vuonna lähes 17 miljardia euroa. Tästä 46 prosenttia syntyi pääkaupunkiseudulla ja kuuden suurimman kaupungin osuus oli 62 prosenttia.
Kiinteistönvälittäjät huolissaan liikkumisrajoituksista
Vilkasta kaupankäyntiä ennakoivat myös kiinteistönvälittäjät, jotka odottavat, että sekä asunto- että mökkikauppa käy tänä keväänä vauhdikkaasti. Suomen kiinteistönvälittäjät SKVL on kuitenkin huolissaan pääkaupunkiseudulle ja Turkuun mahdollisesti tulevista liikkumisrajoituksista.
Alueilla tehdään tähän vuodenaikaan keskimäärin yli 2 000 asuntokauppaa kuukaudessa. Lisäksi vuokra-asuntoja vaihdetaan paljon. Eduskunnan käsittelyssä oleva lakiluonnos nimeää ainoastaan muuttamisen päteväksi syyksi liikkua asuntoasioissa.
Liiton toimitusjohtaja Jussi Mannerberg katsoo, että tästä aiheutuisi kohtuuttomia haittoja rajoitusalueiden asukkaille.
– Totta kai mahdollisten rajoituksien kanssa on elettävä terveys edellä ja tehtävä vain se, mitä voidaan turvallisesti toteuttaa. Moni on kuitenkin myynyt jo kotinsa ja tarvitsee uuden, Mannerberg sanoo tiedotteessa.
Asuntokauppaa ei voi tehdä tutustumatta paikan päällä ostettavaan kohteeseen kuin poikkeustapauksissa, Mannerberg sanoo. Jos asuntokaupat jäävät toteutumatta, voi siitä seurata merkittäviä kustannuksia. Pahimmillaan tuhansia ihmisiä voisi jäädä ilman vakituista asuinpaikkaa, Mannerberg varoittelee.