Monet suomalaiset diabeetikot ilahtuivat, kun uusimmat diabeteslääkkeet saatiin viimein Kela-korvauksen piiriin 1.2.2011. Nämä niin sanotut GLP-1 -ryhmän lääkkeet ovat helppokäyttöisiä ja tehokkaita. Ne eivät myöskään nosta potilaan painoa. Kela-korvauksen näistä uusista, pistettävistä lääkkeistä saa kuitenkin ainoastaan erikoislääkärin kirjoittamaa todistusta vastaan.
Tässä lausunnossa erikoislääkärin on todistettava, että hänen potilaansa painoindeksi on yli 35 ja hänelle on jo kokeiltu kaikki tablettimuotoiset hoidot. On vaikea ymmärtää päätöksen perusteita, sillä normaalisti tyypin 2- eli aikuistyypin diabeetikot hoidetaan terveyskeskuksissa. Kyse ei ole siitä, että nämä hoidot olisivat "liian hankalia" terveyskeskuslääkäreiden määrättäviksi, sillä niiden toteuttaminen on jopa helpompaa kuin normaalien insuliinihoitojen.
Eikö terveyskeskuslääkäreiden ammattitaitoon luoteta, kun heidän tehtäväkseen jää ainoastaan lähetteen kirjoittaminen erikoislääkärin vastaanotolle? Ja potilaan tehtävä on odottaa.
Tämä Kelan erikoinen päätös lisää entisestään jo ylikuormittunutta erikoissairaanhoitoamme, sillä on arvioitu, että noin 15?000-20?000 suomalaista diabeetikkoa täyttää Kela-korvattavuuden kriteerit.
Yhteensä tämä tarkoittaa saman verran ylimääräisiä erikoislääkärikäyntejä. Tämä aika on poissa muusta diabeetikoiden hoidosta. Yhden erikoislääkärintodistuksen hinta kunnalle on noin 200 euroa eli yhteensä yhteiskunta maksaa näistä todistuksista jopa neljä miljoonaa euroa. Potilas itse maksaa todistuksesta noin 60 euroa.
Huolestuttavinta tässä kaikessa on se, että tämä päätös lisää entisestään eriarvoisuutta työterveyshuollon piirissä olevan kansanosan ja julkisen terveydenhuollon palveluja käyttävän kansanosan välillä. Terveyserot kasvavat entisestään. Onko tämä säästöä oikeassa paikassa?
Antti Rantakangas eduskuntavaaliehdokas (kesk.) Eduskunnan diabetestyöryhmän puheenjohtaja Diabetesliiton hallituksen jäsen Haapavesi