Anu Kolmonen (kolumni 17.8. Kalevassa) nosti hyvin esille yhteiskunnan rakenteelliset ongelmat ihmisen masennuksen ja muun oireilun aiheuttajana. Kirjoituksen loppu oli kuitenkin hämmentävä.
Kolmonen asettaa vastakkain sen, onko syntipukkina ihmisen kärsimykseen yhteiskunta vai omat huoltajat. Se, että tunnistaa huoltajien aiheuttamat traumat itsessään, ei poista sitä, että yhteiskunnassamme on asioita pielessä. Ja voihan olla myös niin, että oma huoltaja onkin suurempi tavoitteiden, kelvottomuuden ja paineiden asettaja lapselleen, kuin yhteiskunta.
Kolmonen kysyy, emmekö todellakaan voi muuttaa kuin itseämme ja omaa ajatteluamme. Tämä on valitettavasti totta. Muutos ajatteluun ei voi tulla ulkoapäin muiden sanelemana. Toista ihmistä ei voi muuttaa, vaan muutoksen on lähdettävä itsestä, omasta halusta muuttua.
Vapaana traumoista ja henkilöistä, jotka pitävät meitä emotionaalisesti vallassaan, oma toimintamme on vilpittömämpää ja suhtautuminen muihin myötätuntoisempaa. Silloin pystymme auttamaan myös muita.
Psykoterapeutteja ei ainakaan tulisi syyllistää. Terapiahuone on monelle ainoa turvallinen paikka maailmassa, jossa saa ilman tuomitsemista tuoda näkyväksi omat kauankin kätköissä olleet haavat ja sisäänrakennetut uskomukset, jotka ovat saattaneet vaikeuttaa elämää lapsuudesta saakka.
Kun niistä vapautuu, voi alkaa rakentaa omaa elämäänsä, joka voi olla vaikka yhteiskunnallista vaikuttamista tai muuta yritystä yhteiseen hyvään. Jos ihmisellä, joka edelleen aikuisenakin on muiden, esimerkiksi omien huoltajiensa manipuloinnin kohde, on yhteiskunnallista valtaa, ei siinä käy hyvin.
Tuskin kukaan katkaisee välejään vanhempiinsa, ellei se ole välttämätöntä. Jos ei tätä ymmärrä, voi olla kiitollinen, että on säästynyt omien huoltajien emotionaaliselta vallankäytöltä, tai muilta lapsuuden tai nuoruuden traumaattisilta kokemuksilta.
Yksi vaihtoehto tietenkin on antaa haitallisen käytöksen elää itsessään yrittämättä muuttaa sitä, ja siirtää se omiin lapsiinsa.
Anu Kolmonen on itsekin kirjailija, ja tästä aiheesta on kirjoitettu useita hyviä kirjoja. Suosittelen lukemaan niitä, mikäli itsellä ei ole kokemusta, millaista omien vanhempien vallankäyttö saattaa olla.
Kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä
Terapian tarpeessa