Valvira on saanut aiempaa enemmän yhteydenottoja sairaanhoitajilta ja lähihoitajilta ammattioikeuksien tai -nimikkeen poistamisesta viraston rekisteristä.
Määrä on kasvanut korona-aikana: kuluvan vuoden aikana päätöksiä poistamisesta on tehty 55 ja vuonna 2021 niitä tehtiin 46, tavallisesti niitä tehdään noin 20–30 vuodessa.
Valviran sosiaali- ja terveydenhuolto-osaston johtaja Helena Mönttinen kertoo, että vaikka poistamista hakeneiden määrä on kasvanut, puhutaan silti hyvin pienistä määristä. Viraston rekisterissä on tällä hetkellä lähes 330 000 sairaanhoitajaa ja lähihoitajaa.
– Määrä on huomattava aiempaan verrattuna. En pysty sanomaan, mitkä syyt ovat taustalla tai ovatko taustalla lakko ja korona-aika, Mönttinen sanoo.
Mönttisen mukaan osa oikeuksien poistamista hakevista ilmoittaa syyn hakemuksessa oma-aloitteisesti.