Tilaajille

Pinkkiä ja nättiä pitää ol­la – K­rop­su­jen kodissa Kau­ko­vai­niol­la sisustus vaihtuu ja rönsyilee

Arja Kropsu pitää kaikesta kauniista, romanttisesta ja hempeästä. Se näkyy myös pariskunnan keittiössä. KUVA: Teija Soini
Koti 26.10.2019 7:00
Jenni Räinä

Arja Kropsu vaihtoi kodin verhoja jo viisivuotiaana. Oma koti ja sen sisustaminen ovat hänelle jatkuva leikki, josta ei puutu värejä, kukkia eikä kynttilöitä.

Muutaman kerran Heikki Kropsu on ollut kääntyä ovelta, kun hän on saapunut kuoroharjoituksista takaisin kotiinsa. Parin tunnin aikana koko huusholli on saattanut pyörähtää ympäri, värit ja koriste-esineet vaihtua. 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

10:32
Yksityistieuudistus herätti kysymyksiä Oulun valtuustossa – "Vähimmäisvaatimus sille, että reuna-alueilla pystytään asumaan, on että tiet ovat auki"
9:52
OP:n syksyn toiset yt-neuvottelut päättyivät – irtisanottuja tällä kertaa ainakin 270, ei vaikutuksia Pohjois-Suomeen
9:51
Kellosta pohjoiseen päin avautuu torstaina kahdeksan kilometrin pätkä uutta moottoritietä – Nelostien työt edenneet aikataulussa
8:50
Hepokankaantien risteykseen jumittunut raskas ajoneuvo sulki Hyrynsalmentien Puolangalla yli tunniksi
8:28
Vaaralliset pensaspalot piinaavat Australiaa, Sydney savun peitossa – Australian MM-ralli peruttiin
8:10
Silloin isäkin itki Lukijalta
8:04
Tilataksi törmäsi edellä ajavan auton perään ja pakeni paikalta Oulunsalossa – poliisi pyytää kuljettajaa ilmoittautumaan poliisille
48
"Miksi Lyseosta tuli tällainen kiistakapula", ihmetteli Jenni Pitko Oulun kaupunginvaltuustossa – Lyseon remontin esittely kirvoitti kiivasta keskustelua
47
Koulujen joulujuhlien lainmukaisuutta selvitetään myös Oulussa – Lyseon lukion iso ylioppilasjuhla mahtuu vain tuomiokirkkoon
36
SDP:n valtuustoryhmä päätti erottaa Husseinin luottamuspulan vuoksi – asiakas ei ollut poistunut taksista
14
"Illan kiisselit kasvoilla vielä aamulla" – vanhustenhuollon tila on ollut tapetilla jo pitkään, silti esille nousee yhä todella vakavia epäkohtia
12
Valmet Automotiven toimitusjohtaja näkee dieselskandaaleissa myös hyviä puolia – "Sähköautot tulevat nopeammin käyttöön kuin monet olettavat"
9
Lumisateessa lakkovahtina värjötellyt PAU:n pääluottamusmies: Tunnen kaikki, jotka ovat tulossa tänne töihin
5
Postin "aitagate" herättää ihmetystä - PAU:n puheenjohtaja kertoo, ettei uudesta kulkuväylästä päässyt sisään, ellei nimi ollut listalla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä ja aamulla maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

253 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula ko?

Nykyajan nuoret on vötkylöitä. Aamulla kun pitäisi aikaisin herätä ja sitten töhinmeno pitäisi olla, että menenpä sitte ... Lue lisää...
niin ja.,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.11.

Fingerpori

12.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image