Tapani Halme löysi har­joit­te­lun ilon yli 60-vuo­tiaa­na – Missä iässä vii­meis­tään li­hak­sia pitäisi alkaa vah­vis­taa kun­to­sa­lil­la?

Ikääntyvien kannattaa harjoitella erityisesti jalkalihaksia, koska niillä on suuri vaikutus toimintakyvyn ylläpitämiseen ja tasapainoon. Näin kuntosaliharjoittelu kannattaa aloittaa.

Kuntosalille lähtö oli Tapani Halmeelle aluksi kaukainen ajatus, mutta hän päätti kokeilla. Hän innostui, kun tulokset alkoivat näkyä nopeasti.
Kuntosalille lähtö oli Tapani Halmeelle aluksi kaukainen ajatus, mutta hän päätti kokeilla. Hän innostui, kun tulokset alkoivat näkyä nopeasti.
Kuva: Tomi Kosonen

Kuntosalilta tullessa on aina hyvä mieli ja seuraavaa kertaa jää odottamaan. Näin sanoo 68-vuotias Tapani Halme.

Vielä reilu vuosi sitten hän ei ajatellut yhtä positiivisesti. Ajatus kuntosalille menemisestä tuntui kaukaiselta.

– Olen vähän suomalainen jäärä. Kuntosaliharjoittelu tuntui naurettavalta ja jopa utopistiselta ajatukselta.

Halme päätti kuitenkin kokeilla, kun kaupungin elämäntapavalmennuksessa saliharjoittelua suositeltiin.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä