Tanja Jämsän ehdotus toi Hiuk­ka­vaa­ran suurta kil­pi­kon­naa muis­tut­ta­van laavun – Nyt kau­pun­ki­lais­ten ideoil­le on jaossa en­nä­tys­suu­ri summa

Hiukkavaaran nuotiopaikka on kehittynyt vuosi vuodelta Oulun kaupungin osallistuvan budjetin myötä. Viime vuonna rahoituksen saaneet kohteet ovat suosiossa kaupunkilaisten keskuudessa.

Tanja Jämsä näki ensimmäisen kerran uuden Kivikkokankaan laavun. Jämsä ehdotti laavun rakentamista vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin kohteeksi.
Tanja Jämsä näki ensimmäisen kerran uuden Kivikkokankaan laavun. Jämsä ehdotti laavun rakentamista vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin kohteeksi.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

– Onpa mahtavan näköinen! En ole ennen tällaista nähnyt, hämmästelee Tanja Jämsä saapuessaan Kivikkokankaan laavulle.

Pyöreäkattoinen laavu todella on näyttävä näky mäntytolppineen ja pyöreine kattoineen. Nuotiopaikalta avautuu näky suomaisemaan. Keväinen kangas on lumien sulettua ehtinyt kuivahtaa ja kylpee nyt auringonvalossa.

Tie nuotiopaikalle kulkee Kivikkokankaan hiihtoladun parkkipaikalta hiekkaista latupohjaa pitkin mäntymetsän halki.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä