Sanomalehti Kalevan pääkirjoituksessa 12.11. todetaan työn ja pääoman verottamisesta muun muassa seuraavaa: ”Veropäivän anti tuo esiin myös sen, että työtä ja pääomaa verotetaan maassa erilaisilla otteilla. Niin paljon kuin työntekoa ja sen arvoa ylistetään juhlapuheissa ja julistuksissa, käytännössä työn tekijöitä kuritetaan ankarammin kuin pääomatuloja nauttivia. Tälle on vaikea löytää kunnon perusteluja. Siksi tämä verotuksen kummallisuus on syytä oikaista, ja nimenomaan työn verotusta keventämällä.”
Kaleva näyttää vaativan pääomatulojen verotuksen kiristämistä ja samalla samaa veroprosenttia pääoma- ja työtuloille.
Ensinnäkin on syytä huomata, että työ- ja pääomatulot eivät ole suoraan verrannollisia toistensa kanssa. Pääomatuloja syntyy säästämisen kautta. Investoinnit tulevaisuuteen, jotka rahoitetaan säästöillä, ovat itse asiassa tulevaa kulutusta ja vaikuttavat suoraan ihmisten hyvinvointiin. Näin ollen korkeampi pääomatulojen verotus nyt verottaa tulevaa kulutusta enemmän kuin nykyistä kulutusta. Samalla talouden kasvuvauhti taantuu, koska investointeja (siis tulevaa kulutusta) on vähemmän. Tähän Suomella ei tällä hetkellä ole varaa!
Kalevan on vaikea löytää perusteluja nykykäytännölle, jossa työtuloja verotetaan korkeammalla prosentilla kuin pääomatuloja. Ehkäpä tutustuminen esimerkiksi monien maiden verotuskäytäntöihin ja jopa taloustieteen optimaalisen verotuksen teorian perusteisiin auttaisi hahmottamaan tätä nykykäytäntöä. Nimenomaan sille, että molempia tuloja verotettaisiin samalla prosentilla, ei näytä löytyvän perusteluja. Kalevan ehdottama finanssipoliittinen toimenpide ei sovi ollenkaan siihen tilanteeseen, jossa Suomi nyt on.
Suomen kansantalouden suoritus viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on ollut heikko. Kokonaistuotantomme kasvoi vuodesta 2004 vuoteen 2024 keskimäärin noin 0,8 prosenttia vuodessa. Edellisen kahdenkymmenen vuoden aikana, 1984–2004, kasvuvauhti oli noin 2,7 prosenttia.
Ruotsissa vastaavat luvut ovat 1,8 prosenttia ja 2,3 prosenttia. Suomea ei voi pitää menestystarinana viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Tilanne ei näytä parantuvan kovin nopeasti. Vuosien 2023 ja 2024 kasvuvauhtien jäätyä negatiivisiksi valtiovarainministeriön syksyn 2025 Taloudellinen katsaus ennustaa kokonaistuotannon kasvuvauhdiksi vuosille 2025–2027 1,0, 1,4 ja 1,7 prosenttia.
Eipä ole vallassa olleista hallituksistakaan ollut apua. Tuon viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Suomessa on ollut yhdeksän hallitusta. Vuosina 1984–2004 hallituksia oli kuusi kappaletta. Molempina aikakausina pääministereitä on ollut kolmesta eri puolueesta.
Monentyyppisiä finanssipoliittisia keinoja on kokeiltu. Johtopäätös on, että nämä keinot näyttävät olleen vaikutuksiltaan hyvin rajallisia tai jopa suorastaan tehottomia, jos pyrkimyksenä on ollut pitää kansantalous sellaisella kasvu-uralla, johon aikaisemmin totuttiin.
Parempi olisi keskittyä toimenpiteisiin, joilla tuottavuutta voitaisiin parantaa. Koulutus alimmilta tasoilta lähtien ja taloudellisen kilpailun edistäminen, ei perustelemattomat populistiset pääomaverotusta koskevat ”uudistukset”, ovat tässä avaintekijöitä.
Mikko Puhakka
kansantalouden professori, emeritus, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu