Vaalit voittaneen kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen vakuuttelee hallitusyhteistyön jatkuvan ongelmitta vaalituloksesta huolimatta. Keskustan tappio ei hänen mukaansa heikennä hallituksen toimintakykyä eikä Matti Vanhasen (kesk.) asemaa pääministerinä.
Valtio-opin professori Heikki Paloheimo Tampereen yliopistosta ennakoi jännitteiden päähallituspuolueiden välillä kasvavan, mitä lähemmäksi 2011 edustavaalit tulevat. Hänen mielestään kokoomus on tämän vuoden ollut hallituksessa keskustaa aloitteellisempi ja dynaamisempi.
Kokoomuksen jatkomenestyksen kannalta aivan keskeinen kysymys on talouspolitiikan hoidon kohtuullinen onnistuminen, Paloheimo jatkaa. "Lähes luonnonlain mukainen asetelma on, että taloudellisessa laskutilanteessa hallituspuolueet saavat turpiinsa", hän huomauttaa.
Voittoa vielä vaikea konkretisoida
"Kunnallisvaalitulos tulee mitä todennäköisemmin vaikuttamaan hallitustyöskentelyyn. Se näkyy tästä eteenpäin vuoden 2011 eduskuntavaaleihin asti", Paloheimo uskoo.
Nyt aallonharjalla ratsastava kokoomus on hänen mukaansa aika hyvin tuulensuojassa. Keskustan tilanne on paljon hankalampi. Paloheimon mukaan on vaikea vielä konkretisoida, miten kokoomuksen voitto realisoituu.
"Varmasti kokoomus tulee korostamaan voimakkaasti hallitusyhteistyön toimivuutta. Jos pääpuolueet ovat kovin usein tukkanuottasilla, se heijastuisi todennäköisesti 2011 vaaleissa koko hallitusrintaman kärsimänä tappiona. Kokoomuksen kannattaa nyt yrittää toimia niin, että hallitusyhteistyö pysyy sujuvana", Paloheimo sanoo.
Kokoomuksen vaalivoiton taustalta Paloheimo löytää monta tekijää.
Puolue on aika pitkään ollut myönteisen kehityksen uralla, ja sillä on karismaattinen puheenjohtaja. Muiden puolueiden tavoin kokoomus on sitoutunut pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolustamiseen, mutta se haluaa siinä katsoa eteenpäin.
"Kokoomus on miettinyt enemmän sitä, millä tavalla hyvinvointivaltio pidetään toimivana sekä hallinnollisesti ja taloudellisesti riittävän keveänä. Tämä tuntuu olevan toimiva linja. SDP:n linjaukset ovat näyttäneet paljolti taakse päin katsovilta. Sen argumentaatio on paljolti halua puolustaa sitä, mitä on rakennettu aikaisemmin", Paloheimo vertaa.
Keskusta kärsi hänen mukaansa taloudellisesta rakennemuutoksesta 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun tapaan. "Silloin Suomen maaseudun puolue nousi ryminällä keskisuureksi puolueeksi ja rokotti keskustan kannatusta. Nyt on vähän samanlainen tilanne.
Talouselämän aika nopeat muutokset ovat johtaneet alueellisten erojen voimistumiseen. Tämä on merkinnyt keskustan kannatuksen ydinalueilla monin paikoin olojen heikentymistä."
Keskusta on joutunut hallituksessa aivan eri tavalla puolustuskannalle kuin kokoomus, jonka ydinkannatus on siinä osassa Suomessa, jossa elintaso nousee, Paloheimo toteaa.
Paras ja huonoin kampanja
Mainostoimiston toimitusjohtaja Juha Louhivuori, kuntaministeri Mari Kiviniemen (kesk.) puoliso, sanoo, että voittaja oli se, joka teki kovan kampanjan. "Kokoomus teki puoleista ainoana kunnon vaalikampanjankampanjan, jossa vielä korotettiin myönteisiä asioita. "
Keskustan kampanja meni hänestä pieleen. "Sitä ei itse asiassa ollut. Oli vain tunnus ja pakollinen vaalijuliste."