-

Kylpylä on kaiken sydän – "Ky­syn­tää on, jos tuote on kun­nos­sa"

Scandic uskoo kylpylöiden aseman säilyvän vahvana, sillä ihmiset kaipaavat elämyksiä ja rentoutusta. Vastikään mittavasti remontoitu Nokian Eden satsaa perheisiin, ja se näkyy kaikessa. Oulussa kylpylään ja Nallikarin vetovoimaan luotetaan yhä.

Scandic Nokia Edenin remontti valmistui juuri koronan kynnyksellä keväällä 2020.

Ennen toimiin ryhtymistä käytiin läpi eri vaihtoehtoja. Suosittu kohde oli esimerkiksi tekniikkansa puolesta tullut elinkaarensa päähän ja vaati ratkaisuja, mutta sijainti keskeisellä paikalla Suomessa nähtiin niin potentiaaliseksi, että kylpylähotellia päätettiin lähteä jalostamaan.

Viidennen kerroksen käytävältä näkee allasosastolle.
Viidennen kerroksen käytävältä näkee allasosastolle.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Scandic-hotellien kaupallinen johtaja Christian Borg kertoo, että puolisen vuotta kestäneen kunnostuksen aikana uusittiin laajasti kaikki: allasosasto, saunat, ravintolat, aula ja hotellihuoneita.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä