Syy­ria­lai­nen kar­dio­lo­gi haki OYSiin op­piak­seen suomea no­peam­min – Kaksi sotaa paen­nut­ta naista kertoo, miten he pää­tyi­vät oh­jaa­maan voi­mis­te­li­joi­ta Oulussa

Liudmyla Malkova ja Rajaa Tahrani Kindi ovat aiemmin kilpailleet hyvällä tasolla rytmisessä voimistelussa. Suomessa he ovat oppineet paljon myös joukkuevoimistelusta. Taustalla Oulun Voimistelijoiden joukkue Vivella.
Liudmyla Malkova ja Rajaa Tahrani Kindi ovat aiemmin kilpailleet hyvällä tasolla rytmisessä voimistelussa. Suomessa he ovat oppineet paljon myös joukkuevoimistelusta. Taustalla Oulun Voimistelijoiden joukkue Vivella.
Kuva: Maiju Pohjanheimo

Oulun Naisvoimistelijat vaihtoi tänä vuonna nimekseen Oulun Voimistelijat. Pitkään pohdittu nimimuutos ei vaikuta siihen, että ONV on edelleen suurin oululaisista voimistelun erikoisseuroista. Se liikuttaa vuoden aikana toista tuhatta harrastajaa.

Seuran puheenjohtaja Minna Keskitalo toteaa, että Oulun Voimistelijoiden tavoite on yhteisöllisyyden lisääminen, koska sillä tavalla syntyy aito voimisteluperhe.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä