
Syötteen luontokeskusta ja sen ympäristöä remontoidaan syyskaudella. Tiedotteen mukaan rakennustyöt vaikuttavat muun muassa pysäköinti- ja liikennejärjestelyihin.
Luontokeskuksen pysyvä näyttely uusitaan. Näyttelytilat ovat remontin aikana suljettuina syyskuusta alkaen. Uuden näyttelyn nimenä on Rakkaudella Luontosi ja siinä käsitellään luonnon ja ihmisen suhdetta. Näyttelyn keskiössä ovat Syötteen alueelle tyypilliset pohjoiset boreaaliset metsät eri luontotyyppeineen ja lajeineen.
Myös luontokeskuksen auditorio saa uuden ilmeen syksyn ja alkutalven aikana. Kahvilan ja aulan tiloja ehostetaan marraskuussa, jolloin luontokeskus on kokonaan suljettu asiakkailta.
Luontokeskuksen retkeilyneuvonta ja kahvila ovat auki lokakuun loppuun asti. Poikkeuksena on keskiviikko 31.8., jolloin koko rakennus on suljettuna remontin vuoksi.
Syksyn aikana rakennustöitä tehdään myös maastossa. Kansallispuiston uuden lähtöportin rakennustyöt alkavat syyskuun alussa ja sivulähtöpisteiden uusiminen aloitetaan Kaunislammelta elo-syyskuun vaihteessa. Rakennustöiden aikana kaikki kansallispuiston reitit ovat retkeilijöiden käytössä, mutta työt aiheuttavat muuttuneita pysäköinti- ja kulkujärjestelyitä.
Luontokeskuksen uudistustyöt rahoitetaan osittain eduskunnan myöntämällä lisärahoituksella.