Luulajassa 30-vuotias mies on pidätetty perjantai-iltana tapahtuneeseen murhanyritykseen liittyen. Asiasta kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.
Epäilty pidätettiin lauantaina. Häntä kuulustellaan viikonlopun aikana, jonka jälkeen päätetään, pidetäänkö hänet tutkintavankeudessa.
Ruotsin poliisi hälytettiin perjantai-iltana Luulajan keskustaan. Poliisi löysi paikalta loukkaantuneen miehen, jonka epäillään saaneen vammansa toisen miehen toimesta. Uhri on kuljetettu helikopterilla sairaalaan ja hänen tilansa on epäselvä.
SVT:n tietojen mukaan useat alueella asuvat ihmiset näkivät hyökkäyksen, ja tapahtumapaikalla on edelleen verijälkiä.
SVT kertoo paikallisten olevan huolissaan Luulajan tapahtumista. Väkivallanteko oli jo toinen lyhyen ajan sisällä. Poliisi on kertonut, että tapahtumat ovat yksittäistapauksia.