Suur­mies pysyy ja­lus­tal­laan, vaikka sukka olisi rikki – Karo Hä­mä­läi­nen kir­joit­ti Lin­nas­ta ja muista merk­ki­mie­his­tä ar­ki­ses­ti: "Ha­lu­sin näyttää ihmiset ko­ko­nai­si­na"

Karo Hämäläinen rakensi sata vuotta sitten syntyneen Väinö Linnan elämästä romaanin Kansalliskirjailija. Hän on kirjoittanut myös Kekkosesta ja Paavo Nurmesta. Mikä on totta, mikä tarua, kun henkilön tarina alistetaan romaanin raaka-aineeksi? Pitääkö omaisten tunteet ottaa huomioon?

Kirjailija Karo Hämäläinen on julkaissut romaaneja suurmiehistä kuten Urho Kekkosesta, Paavo Nurmesta ja Väinö Linnasta. Hän on halunnut näyttää, että henkilössä on aina monia puolia: sankaruutta ja haurautta.
Kirjailija Karo Hämäläinen on julkaissut romaaneja suurmiehistä kuten Urho Kekkosesta, Paavo Nurmesta ja Väinö Linnasta. Hän on halunnut näyttää, että henkilössä on aina monia puolia: sankaruutta ja haurautta.
Kuva: Arttu Laitala

"Tältä näytti Väinö Linnan synnyinkoti. Tupa oli suuri: talon toisessa päässä oli peräkamari, toisessa pakari eli leivintupa, jossa oli leivinuuni.

Pienen matkan päässä talolta sijaitsivat aitta, talli, heinälato, puuliiteri ja Vihtori Linnan teurastusvaja, tuolla avautuivat Linnan perheen pellot, joille voimme kuvitella pari heinälatoa. Näihin kumpuileviin eteläisen Pirkanmaan maisemiin syntyi joulukuun 20. päivänä vuonna 1920 Väinö Valter Linna."

Näillä sanoilla kirjailija Karo Hämäläinen piirtää romaanissaan kuvan kirjailija Väinö Linnan synnyinmaisemista Urjalassa.

Mutta hetkinen! Mikä tässä nyt on keksittyä ja mikä totta? Linnan synnyinkodista on jäljellä vain kivijalka. Sitä esitellään turisteille etenkin kesäisin Pentinkulman kirjallisuuspäivien aikana.

Pentinkulman kylä on tuttu Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta, mutta sennimistä kylää ei – tietenkään – ole olemassa. Vellinkulma on. Näiltä kulmilta kirjailija Hämäläinen laittaa kansalliskirjailijamme ponnistamaan maailmalle.

Kolmen sortin suurmiesromaaneja

Karo Hämäläinen ei ole arkaillut kirjoittaa fiktiivisiä tarinoita suurmiehistä. Hän on aiemmin kirjoittanut romaanin olympiajuoksija Paavo Nurmesta ja satiirisen suurmiesparodian presidentti Urho Kekkosesta. Viimeksi ilmestyi romaani Kansalliskirjailija (WSOY 2020) Väinö Linnasta ja kirjailijan roolista Suomessa.

Jos Urho Kekkonen (2005) oli satiirinen parodia suurmiesromaaneista ja Paavo Nurmesta kertova Yksin (2015) melko perinteinen elämäkertaromaani, niin Väinö Linnan kirjailijantaivalta käsittelevä Kansalliskirjailija on jotain niiden väliltä. Teos leikittelee aikahyppäyksillä nykypäivästä menneisyyteen ja kysyy kaiken aikaa, mikä on totuus.

– Linnahan oli kirjailija, jonka tuotantoa on alusta asti luettu totuutta vasten, hän sanoo.

Sekä Tuntemattoman sotilaan että Pohjantähti-trilogian antaman kuvan totuudesta on keskusteltu paljon. 1960-luvulla jopa historiantutkijat kiistelivät, olivatko Linnan tulkinnat vuoden 1918 tapahtumista totta vai eivät. Siitä kiistellään yhä.

Totuuskeskustelua on vauhdittanut se, että Linna ei ollut mikään romaanimuodon uudistaja tai esteettinen kokeilija, vaan ennemminkin aiheiden kirjailija. Hänen ilmaisutapansa nojasi realismiin ja osuviin henkilöhahmoihin, ja tyyli jätti pitkät jäljet suomalaisen kirjallisuuden traditioon.

– Linna osui aiheillaan otolliseen aikaan, Hämäläinen pohtii suosion syitä.

Henkilön tarina on vain raaka-ainetta

Näköispatsaita Hämäläinen ei ole lähtenyt elämäkertaromaaneistaan tekemään. Hänelle muoto on romaanissa vähintään yhtä tärkeää kuin materiaali. Koska lopputulos eli valmis romaani on tulkinta, se on ennemminkin abstrakti möhkäle kuin figuratiivinen näköispatsas.

– Kun kirjoitan romaania historiallisesta henkilöstä, en kirjoita henkilön tarinaa vaan romaanin, jossa henkilön tarina on yksi raaka-aineista, hän kuvailee.

Onko takana halu pudottaa suurmiehiä jalustalta? Hämäläisellä sellaista tarkoitusta ei ole. Kun hän kuvaa juoksijan tai kirjailijan arkea ilkikurisella tyylillään, hän tekee heistä ihmisen kokoisia.

Kun kuuluisaksi tullut Väinö Linna istuu nojatuolissa kotonaan Puuvillatehtaankadulla antaakseen lehdille haastatteluja, hän on "viskannut jalkansa rennosti toisen päälle. Vasemman sukan pohjassa paljastuu ohut kohta, jonka läpi pilkottaa kirjailijan kantapää."

Hämäläisen romaanissa kunnioitetun kirjailijan sukka voi olla hiutunut ja juhlittu huippu-urheilija saattaa osoittautua itsekkääksi ihmiseksi, jolle mikään ei riitä. Kunnioitus ja kriittisyys eivät sulje toisiaan pois.

– Halusin näyttää ihmiset kokonaisina. Samassa henkilössä on monia puolia. On sankaruutta, haurautta ja kelmiyttä, hän sanoo.

Omaisten reaktioita ei tarvinnut pelätä

Toisinaan kirjallisuuskeskusteluissa pohditaan, saako elävästä tai kerran eläneestä henkilöstä ylipäätään louhia romaanin raaka-ainetta.  Runoilija Eeva-Liisa Mannerin omaiset pahastuivat 2000-luvun alussa Runoilijan talossa -romaanista, joka antoi heidän mielestään vääränlaisen kuvan kirjailijan lähipiiristä ja siten loukkasi sukua. Vastaavanlaisia eettisiä keskusteluja käydään silloin tällöin, jos henkilö tunnistaa tai on tunnistavinaan itsensä romaanista.

Karo Hämäläinen ei ollut yhteydessä Paavo Nurmen omaisiin kirjoittaessaan Yksin-romaaniaan, koska ajatteli, että tapaaminen saattaisi liikaa vaikuttaa kirjoittamiseen. Ei hän liioin maininnut tekstissään esimerkiksi Nurmen poikaa nimeltä. Jälkeenpäin hän on miettinyt, oliko etäisyyden pitäminen lainkaan tarpeellista.

– Kirjan ilmestymisen jälkeen olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat kertoneet omakohtaisia muistojaan Nurmesta, hän kertoo.

Karo Hämäläinen on julkaissut parikymmentä lastenkirjaa, lukuisia tietokirjoja sekä seitsemän aikuisten romaania.
Karo Hämäläinen on julkaissut parikymmentä lastenkirjaa, lukuisia tietokirjoja sekä seitsemän aikuisten romaania.

Väinö Linnan tyttären Hämäläinen tapasi vasta sitten, kun kirja oli valmis. Häntä ei huolettanut se, miten Linnan lähipiiri suhtautuisi romaaniin. Kaikki, mitä hän kirjoitti Linnan perhe-elämästä, perustui aiemmin julkaistuihin lähteisiin kuten aikakauslehtien artikkeleihin. Hän ei toisin sanoen ollut paljastamassa piiloteltuja perhesalaisuuksia.

Väinö Linnasta on lisäksi julkaistu niin paljon tutkimuksia, että hänestä tiedettiin jo "kaikki". Niinpä Hämäläisen täytyi vain poimia kohteestaan muutama harkittu asia romaaninsa rakennusaineiksi. Muuten kokonaisuus olisi paisunut liikaa.

Nuoren Linnan intomielisyys yllätti

Kiinnostava löytö Hämäläiselle oli nuoren Linnan kirjeenvaihto kustantajansa kanssa 1940-luvulla. Aloittelevalla kirjailijalla oli suorastaan epärealistisen toiveikkaita ajatuksia kirjailijan urasta. Hän halusi tulla joksikin ja hän halusi pois tehdastyöstä.

– Kirjeiden perusteella Linna oli nuorena impulsiivinen ja vitaalinen, mutta myös ujo. Vanhanahan hänestä muodostui kuva vakaana ja harkitsevana kansalliskirjailijana, hän sanoo.

Linnaan istuu myös nopeasti roihahtavan taiteilijan myytti. Hän oli vasta 41-vuotias, kun keskeinen tuotanto oli julkaistu. Sen jälkeen hänestä tuli vakiohahmo yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kirjallisiin piireihin. Loppuvuosinaan hän ei kuitenkaan julkaissut juuri mitään, vaan eli kuin Jean Sibelius Ainolan hiljaisuudessa. Miksi kirjoittaminen loppui?

Eräässä lehtihaastattelussa Pohjantähti-trilogian viimeisen osan julkaisemisen jälkeen häneltä kysyttiin, aikooko hän mahdollisesti ryhtyä kirjoittamaan näytelmiä. Linna vastasi, ettei kirjoita, koska ei ole pakko.

Tarkoittiko tuo, että hänellä ei ollut taloudellista pakkoa kirjoittaa? Vai tarkoittiko se, että pakottava sisäinen tarve kirjoittamiseen oli hävinnyt, eikä sanottavaa enää ollut?

– Jos jotain haluaisin Linnalta kysyä, niin tuota, Karo Hämäläinen sanoo.

Totuuden metsästäjä jää vaille vastausta

Kun Linna-romaanin yhtenä teemana on kirjailijan työ ja rooli, on pakko kysyä, kuinka paljon Karo Hämäläinen on kirjoittanut itseään ja omaa kirjailijan ammattiaan teokseen.

– Jotain pientä, hän vastaa.

Esimerkiksi osa kustannusmaailman käytänteistä on edelleen samanlaisia kuin 1940–50-luvuilla. Kirjailijoista pidetään huolta, jos kohta heiltä odotetaan myös kaupallista menestystä. Nykyajan whatsapp-viestit eivät jää historiaan samalla tavalla kuin nuoren Linnan kirjeenvaihto oman kustantamonsa kanssa.

Totuuden metsästäjä joutuu ehkä tyytymään samanlaiseen vastaukseen, jollaisen Hämäläinen kirjoitti Väinö Linnan suuhun, kun tätä kritisoitiin väärän kuvan antamisesta torpparien asemasta.

"Väärän kuvan. Mä olen kertonu ihmisestä. En mä historiankirjaa ole kirjottanu."

Kuka

Karo Hämäläinen

Kirjailija, toimittaja ja kirjallisuusarvostelija.

Syntynyt vuonna 1976 Mikkelissä, asuu Helsingissä.

Opiskellut humanistisia ja yhteiskunnallisia aineita sekä kauppatieteitä.

Työskentelee kirjallisuuslehti Parnasson vastaavana tuottajana. Oli aiemmin mm. Arvopaperi-lehden toimittajana ja toimituspäällikkönä.

Julkaisuja

Aloitti lastenkirjailijana. Julkaissut 20 lasten ja nuorten kirjaa, joista osan yhdessä Tapani Baggen ja Salla Simukan kanssa. Seitsemän romaania aikuisille, parikymmentä tietokirjaa aikuisille, lapsille ja nuorille.

Läpimurtoromaanina pidetty Erottaja (2011) on finanssimaailmaan sijoittuva trilleri.

Sai Savonia-kirjallisuuspalkinnon romaanistaan Yksin (2015). Kirja valittiin myös vuoden 2015 urheilukirjaksi.

Alexander Stubbin kanssa kirjoitettu elämäkertateos Alex oli tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokas 2017.

Tänä vuonna ilmestyi Kansalliskirjailija-romaanin lisäksi myös lasten tietokirjaseikkailu Tampereen Linna, joka kertoo Väinö Linnasta. Sen on kuvittanut oululainen sarjakuvataiteilija Ilpo Koskela.