
Entisistä kansainvälisen tason huippu-urheilijoista eduskuntaan valittiin Sari Essayah, Sari Multala, Sinuhe Wallinheimo, Marko Asell ja Pauli Kiuru.
Urheilu-uran voi lopettaa monella tavalla. Kouvolan Kouvojen korisliigajoukkueen kapteenin Ville Kauniston ura päättyy tänä keväänä, mutta hän ei jää tyhjän päälle. Uudet haasteet odottavat kansanedustajana.
Kokoomuksen ehdokkaana Kaakkois-Suomen vaalipiirissä ollut Kaunisto valittiin eduskuntaan 3 753 äänellä.
Kansanedustajan ja liigatason koripallon pelaamisen yhdistäminen olisi mahdoton yhtälö. Tosin 37-vuotias Kaunisto ilmoitti Kouvolan Sanomien haastattelussa, että aikoi vaalituloksesta riippumatta lopettaa koripallouransa tähän kevääseen.
Kaarinan Urassa koripallo-oppinsa saanut Kaunisto on tehnyt lajin parissa merkittävän uran. Hän esiintyi A-maajoukkueessa 41 kertaa ja edusti Suomea vuoden 2015 EM-lopputurnauksessa.
Kaunisto pelasi ulkomailla – Sveitsissä, Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa – yhteensä seitsemän kautta vuosina 2004–2013.
Kouvolan Kouvoissa hänellä on nyt menossa kymmenes kausi. Suomen mestaruutta Kaunisto on juhlinut Kouvojen riveissä kaksi kertaa (2004, 2016).
Kaunisto on ollut tälläkin kaudella Kouvojen kantavia voimia. Ennen viimeistä runkosarjan ottelua Kauniston pistekeskiarvo on 10,2. Levypalloja 204-senttinen laitahyökkääjä on kahminut keskimäärin 8,3 per ottelu.
Kauniston koripallouraan liittyy myös yksi tilastoharvinaisuus: hän on Korisliigan historian ensimmäinen ja toistaiseksi myös viimeinen suomalainen levypallokuningas (kaudella 2013–2014).
Kouvolan kaupunginvaltuustoon Kaunisto valittiin vuonna 2017.
Entisiä huippu-urheilijoita eduskuntaan valittiin kuusi.
Kävelyn maailmanmestari ja Euroopan mestari Sari Essayah (kd.) oli Savo-Karjalan vaalipiirin ylivoimainen äänikuningatar (12 387). Tuleva kausi on Essayahin kolmas kansanedustajana. Euroopan parlamentin jäsen hän oli vuosina 2009–2014. Essayah on ollut puoleensa puheenjohtaja vuodesta 2015 lähtien. Hän oli kristillisdemokraattien ehdokas vuoden 2012 presidentinvaalissa.
Purjehduksen kolminkertainen maailmanmestari Sari Multala (kok.) valittiin eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä 7 717 äänen saalilla. Vantaalainen aloittaa toisen kautensa kansanedustajana.
Pirkanmaalta valituiksi tulivat entinen triathlonisti Pauli Kiuru (kok.) ja painin olympiahopeamitalisti Marko Asell (sd.). Kiurulle alkava kausi eduskunnassa on kolmas. Asell on aiemmin ollut kansanedustajana vuosina 2003–2007.
Entinen jääkiekkomaalivahti Sinuhe Wallinheimo (kok.) aloittaa kolmannen kautensa kansanedustajana. Wallinheimo sai Keski-Suomen vaalipiirissä neljänneksi eniten ääniä (6 690). Vuonna 2010 päättyneellä urheilu-urallaan hän pelasi Suomen, Ruotsin, Saksan ja Venäjän pääsarjoissa sekä NHL:n farmiliiga AHL:ssä. Wallinheimo edusti Suomea vuoden 2007 MM-kisoissa.
Kehonrakennuksen Euroopan mestaruuden vuonna 1981 voittanut Ritva "Kike" Elomaa (ps.) uusi valtakirjansa ja aloittaa kolmannen eduskuntakautensa. Elomaa sai Varsinais-Suomen vaalipiirissä 7 644 ääntä.
Hämeen vaalipiirin ääniharava oli Ville Skinnari (sd.). Hän sai 8 323 ääntä. Skinnari pelasi Lahden Reippaassa jääkiekkoliigaa vuosina 1992–1994.
Merkittävistä urheiluvaikuttajista eduskuntaan valittiin Jokerien pääomistaja Harry Harkimo (Liike Nyt), Palloliiton entinen pitkäaikainen varapuheenjohtaja Jukka Gustafsson (sd.), Lentopalloliiton entinen puheenjohtaja Arto Satonen (kok.) sekä muun muassa Olympiakomiteassa ja yleisurheilun eri tehtävissä pitkään vaikuttanut Ilkka Kanerva (kok.).
Pirkanmaalta eduskuntapaikkansa uusineen Sari Tanuksen (kd.) pojat Kristian ja Jonatan ovat liigatason jääkiekkoilijoita.
Satakunnasta varasijalle jäi Jyrki Levonen (sd.), joka on entinen Ässien liigapelaaja (1976–79) ja divarijyrä (FoPS, Ketterä, HPK). Jyrki Levosen veli on menestynyt jääkiekkoerotuomari ja entinen pitkänlinjan ässäpelaaja Jari Levonen, jonka vaimo Mari Kaunisto (kok.) puolestaan sai 2 400 ääntä ja jäi toiselle varasijalle.
Ville Kaunisto
Ikä: 37 (syntynyt 19.3.1982).
Ammatti: Koripalloilija.
Koulutus: Kauppatieteiden kandidaatti.
Seura: Kouvolan Kouvot.
Kasvattajaseura: Kaarinan Ura.
Pituus: 204.
Ura koripallossa: 41 A-maaottelua. Edusti Suomen EM-lopputurnauksessa vuonna 2015. Pelannut Sveitsissä, Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa. Kaksi Suomen mestaruutta. Kouvolan Kouvojen kapteeni. Lopettaa pelaajauransa tänä keväänä.
Ura politiikassa: Valittiin kokoomuksen edustajana Kouvolan kaupunginvaltuustoon 2017 ja eduskuntaan 2019.