Tasa-arvovaltuuskunta suositteli 1 500 euron korvausta lapselle, joka sattui kuulemaan uskonnollista musiikkia. Uskonnottoman alakoululaisen äiti oli tehnyt kantelun hämeenlinnalaisen koulun tilaisuudesta, jonka uskonnollinen sisältö oli tullut yllätyksenä äidille.
Suositus on ääliömäinen. Valtionkonttorin suosituksen mukaan fyysisen pahoinpitelyn aiheuttamista pinnallisista vammoista tulisi määrätä 200–1500 euron korvaus. Esimerkkinä voi mainita tapauksen, jossa pahoinpitelijä oli viiltänyt veitsellä uhrin poskeen kolmen sentin haavan ja molempiin käsiin viiltohaavat. Rovaniemen hovioikeus määräsi teosta 700 euron korvauksen.
Jos valitsemaan joutuisi, kyllä minä mieluummin kuuntelisin muutaman gospelkappaleen kuin alistuisin veitsimiehen viilleltäväksi. Varsinkin, jos siitä saisi kaksinkertaisen korvauksen.
Koko länsimainen kulttuuri oikeuslaitoksineen, koulutus- ja sivistysaatteineen, taiteineen ja tieteineen saa pohjansa kristinuskosta ja antiikin ajasta polveutuvasta filosofisesta perinteestä. Jos vähänkään analysoimme länsimaisen ihmisen toimintoja, kristinuskon vaikutus näkyy kaikkialla olimmepa sitten mieleltämme kuinka maallistuneita tahansa.
Ennen joulua kirkot täyttyvät kaikkialla Suomessa joululauluja laulamaan tulleista ihmisistä. Suurin osa laulajista ei käy koskaan muulloin kirkossa. Jos jossakin koulun tilaisuudessa kuulee uskonnollisen laulun, esimerkiksi suvivirren, ei se vielä ole uskonnonharjoittamista. Se on osa suomalaista perinnettä ja kulttuuria. Uskonto ja kulttuuri ovat kietoutuneet niin tiiviisti yhteen, että niiden erottaminen on kuin repisi kehon osia irti toisistaan.
Pelkistetysti ilmaistuna koulullamme on kaksi tehtävää. Koulun tulee tarjota tietoja ja taitoja, jotka mahdollistavat nuoria kansalaisia sijoittumaan työelämään. Yhtä tärkeää on kuitenkin koulun sivistävä tehtävä, koululaisten kasvattaminen yhteiskuntakelpoiseksi ihmisiksi. Sivistykseen kuuluu suvaitsevaisuus. Minkä viestin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuuskunnan suositus antaa?
Se antaa viestin siitä, että omista käsityksistä ja uskomuksista poikkeaviin käsityksiin tutustuminen ei ole sopivaa, vaan jopa rangaistavaa. Tällainen käsitys ei ole kaukana rasismista. Samanlaista asennetta ruokkii se, että vieläkään uskontoa käsittelevää sisältöä ei kouluissamme voida opettaa yhtä aikaa kaikille, vaan opetusryhmät jaetaan ryhmiin vakaumuksen perusteella.
Kun tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta on luovuttu jo vuonna 2012, eikö olisi mahdollista, että näitä asioita käsiteltäisiin yhtenäisissä ryhmissä, nimitettäköönpä tätä opetusta vaikka elämänkatsomusopiksi.
Opetuksessa annettaisiin tietoa erilaisista vakaumuksista painostamatta ketään minkään opin kannattajaksi. Eikö tällainen toiminta edistäisi paljon paremmin suvaitsevuutta ja ymmärrystä erilaisuutta kohtaan kuin koululaisten lokeroiminen eri ryhmiin. Lokeroiminen edesauttaa väistämättä ihmiselle ominaiseen tapaan identifioitumista omaan ryhmään ja samalla kielteisen asenteen ottamista vieraisiin ryhmiin.
Tapani Hautamäki
filosofian tohtori, Kempele