Suo­mi-fa­nik­si tun­nus­tau­tu­va Hol­ly­wood-tuot­ta­ja tuli tut­kai­le­maan Oulun mah­dol­li­suuk­sia – "Ko­ro­nan aikaan Suomi on numero yksi elo­ku­van­te­ki­jöil­le"

Tampereella vuonna 2020 kuvatun Dual-elokuvan tuottaja Aram Tertzakian tapasi Oulussa paikallista elokuvaväkeä ja viritteli kansainvälistä elokuva-alan yhteistyötä Business Oulun ja Film Tampereen kanssa. Tertzakianin tuotantoyhtiö kaavailee tänä vuonna Suomeen ainakin yhtä lisätuotantoa, jatkossa useampaakin.

Viime viikolla Suomeen saapunut Aram Tertzakian viihtyi perjantaina Nallikarin maisemissa. Tuottaja on ehtinyt tavata työmatkallaan myös ystävänsä näyttelijä Jasper Pääkkösen ja ohjaaja Dome Karukosken.
Viime viikolla Suomeen saapunut Aram Tertzakian viihtyi perjantaina Nallikarin maisemissa. Tuottaja on ehtinyt tavata työmatkallaan myös ystävänsä näyttelijä Jasper Pääkkösen ja ohjaaja Dome Karukosken.
Kuva: Linnea Ohtamaa

Korona-aika sai yhdysvaltalaisen tuotantoyhtiö XYZ Filmsin kokeilemaan jotain uutta: loppuvuodesta 2020 se päätti lennättää Los Angelesista ohjaajan, kuvaajan, tuottajan ja näyttelijät Suomeen, Tampereelle Dual-elokuvan kuvauksiin. Muilta osin tuotanto toteutettiin suomalaisvoimin.

Kokemus oli niin hyvä, että se vakuutti amerikkalaistekijät Suomen turvallisesta ja toimivista tuotanto-olosuhteista.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä