Suo­mes­sa tehdään yhä maail­man par­hai­ta mit­ta­lait­tei­ta met­sä­teol­li­suu­del­le – me­nes­tys sai alkunsa 50 vuotta sitten pa­pe­ri­teh­taan vin­til­lä Ka­jaa­nis­sa

Valmetin Kajaanin yksikkö on ollut 50 vuotta alan tuotekehityksen kärjessä. Metsäteollisuuden tuotteiden kysyntä kasvaa, kun muoville etsitään puupohjaisia vaihtoehtoja.

Tuomo Kälkäjä esittelee Kajaanissa suunniteltujen analysaattoreiden kehitystä. Vuosikymmenten aikana laitteiden koko on pienentynyt ja tarkkuus parantunut.
Tuomo Kälkäjä esittelee Kajaanissa suunniteltujen analysaattoreiden kehitystä. Vuosikymmenten aikana laitteiden koko on pienentynyt ja tarkkuus parantunut.
Kuva: Petri Hakkarainen

Kun Valmetin analysaattori- ja mittalaiteliiketoiminnan kajaanilainen johtaja Tuomo Kälkäjä aikoinaan työskenteli sellutehtaalla Brasiliassa, hän sai huomata, että Kajaani on alalla kova sana.

– Kajaani oli aikoinaan näkynyt tuotteidemme nimessä ja se muistettiin yhä. Jo 1980-luvulla Kajaani miellettiinkin sellun valkaisun vaihekohtaisen säädön guruksi ja parhaaksi osaajaksi.

50 vuotta sitten Kajaani Oy:n paperitehdas ykkösen vintillä alkoi toiminta, joka tuottaa yhä metsäteollisuuden analysaattoreiden ja mittalaitteiden maailman markkinajohtajia.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä