"Sodassa oltiin veljiä, sodan jälkeen taas mustalaisia", on Suomen romanien kokemus sodasta ja sodanjälkeisestä ajasta. Miehet ja hevoset kelpasivat rintamalle, mutta sodan jälkeen romaniväestöä ei asutettu, ei edes evakkoja, eikä menetettyä omaisuutta korvattu.
Ukrainan rauhasta sopiminen on nyt vahvasti kansainvälisen yhteisön agendalla. Omista kokemuksistaan oppineena Suomen on varmistettava, etteivät Ukrainan vähemmistöjen oikeudet jää huomiotta rauhanteon ja jälleenrakennuksen aikana.
Vaikka romanien asema Ukrainassa on parantunut monin tavoin viime vuosikymmeninä, elää suurin osa heistä edelleen köyhyydessä, syrjäytettyinä muusta yhteiskunnasta. Myös sota on vaikuttanut rajuimmin juuri heihin, kuten muihinkin heikoimmassa asemassa oleviin.
Toisaalta sota on myös yhdistänyt kaikkia ukrainalaisia yhteisiin ponnistuksiin hyökkääjää vastaan. Tätä yhteistä identiteettiä tulee vaalia myös sodan jälkeen ja rakentaa sen perustalle yhdenvertaista yhteiskuntaa. Vähemmistöjen ottaminen mukaan maan jälleenrakentamiseen ehkäisee monia ongelmia. Se tulee jälkihoitoa vaikuttavammaksi ja halvemmaksi.
Suomessa romanien tie kohti yhdenvertaisuutta on ollut pitkä. Ensimmäinen syrjinnän kieltävä laki astui voimaan 1970-luvulla, ja romaniväestön asuttaminen saatiin päätökseen 1980-luvun alussa. Pitkään jatkunut poissulkeva kohtelu on osa yhteiskunnan rakenteisiin juurtunutta rasismia, joka vaikeuttaa romanien asemaa esimerkiksi työnsaannissa.
Ukrainalla on nyt mahdollisuus toimia sodanjälkeistä Suomea paremmin ja ottaa merkittäviä askeleita kohti romanien ihmisoikeuksien toteutumista ja yhdenvertaista yhteiskuntaa.
Suomi on sitoutunut tukemaan Ukrainaa muun muassa yhteiskunnan kestokyvyn ja kansalaisten elinolojen parantamisessa. On tärkeää, että Suomi tuo johdonmukaisesti esille romanien ja muiden vähemmistöjen oikeudet paitsi Ukrainan kanssa tehtävässä kahdenvälisessä työssä myös EU:n ja Ukrainan välisissä jäsenyysneuvotteluissa.
Yhteenkuuluvuuden, ihmisoikeuksien ja hyvien väestösuhteiden tukeminen on osa demokratiaa ja siten osa rauhanajan turvallisuutta. Suomen ja koko kansainvälisen yhteisön tulee toimia esimerkkinä ja tukea Ukrainaa tässä tärkeässä työssä.
Anca Enache
ihmisoikeuksien erityisasiantuntija, Diakonissalaitos
Päivi Majaniemi
hallituksen puheenjohtaja, Suomen Romaniyhdistys ry
Maria Dorofte
ohjelmakoordinaattori, Diakonissalaitos