Julkisen sektorin kasvamisesta on puhuttu paljon Suomessa, ja sen olevan yksi painava syy huonoon talouteen. Tilastotietoihin katsoen tilanne ei näytä kuitenkaan olevan erityisen poikkeava esimerkiksi Ruotsiin verrattuna.
Laskelmassa käytän lukuja, joissa on monesta syystä toki epävarmuutta jonkin verran, mutta ei niin paljon, että poikkeavuudella olisi suurta merkitystä itse lopputulokseen.
Ruotsin väkiluku on noin 10 551 707, joista työelämässä on noin 5 201 900 henkilöä eli 49,3 prosenttia. Suomessa vastaavat luvut; väkiluku noin 5 619 399, työssä noin 2 593 000, antaen prosentin 46,1. Suomessa on siten työelämässä 3,2 prosenttiyksikköä vähemmän väkilukuun nähden.
Ruotsissa yksityisellä sektorilla työskentelee noin 3 577 200 henkilöä antaen prosentin 29,7. Ruotsissa julkisella työskentelee noin 1 546 868 henkilöä antaen prosentin 70,3.
Mihin 77 832 henkilöä tilastollisesti häviää, jää epäselväksi? Tämä on vain noin 1,5 prosenttia, joten poikkeama ei romuta analyysin lopputulosta ja sen realiteettia.
Suomessa yksityisellä työskentelee noin 1 890 300 henkilöä perustuen tietoon, että julkisella työskentelee noin 700 000 henkilöä. Nämä luvut antavat prosentuaalisesti yksityiselle 73 ja julkiselle 27 prosenttia. Luvut eivät siten poikkea ratkaisevasti Ruotsin jakautumasta yksityisen ja julkisen sektorin välillä.
Näiden lukujen valossa herää vaistomaisesti kysymys siitä, miksi Suomen talous sakkaa ja todella pahasti, jos samaa tilannetta ei synny naapurissa.
Onko Suomen työpanos alhaisempi ja liian tehoton? Onko Suomen vientivoitto alhaisempi väkilukuun nähden? Onko virkaportaassa väärä jakautuma johtoportaan ja työntekijöiden välillä aiheuttaen suuremman menoerän palkkapuolella? Onko Suomen avustuspolitiikka liian avokätinen?
Olisi todella valaisevaa saada näkyvää tulosta maan johdolta, miksi Suomen talous sakkaa todella pahasti, eikä velkakierrettä saada kääntymään ja monet julkiset palvelut kuten sairaanhoito toimivat monella "hyvinvointialueella" erittäin huonosti. Huonommin mitä miesmuistiin!
Milloin maan johto on kypsä ottamaan vastuun Suomen taloudesta ja sen tulevaisuudesta järkevällä ja yksimielisellä suuntauksella? Onko tilanne yhtä vakava kuin sodassa, kun ammukset ovat loppuneet ja antautuminen on enää ainoa vaihtoehto?
Tauno Ruuska
Nivala