
Suomessa tehtiin viime vuonna kaikkien aikojen ennätys romuksi ja kierrätykseen päätyneiden autojen määrässä.
Romutettavaksi meni yli 106 000 ajoneuvoa, mikä tarkoittaa 33 prosentin kasvuloikkaa toissa vuoteen nähden.
Autojen maahantuojat huolehtivat autojen kierrätyksestä ylläpitämänsä tuottajayhteisön Suomen Autokierrätyksen kautta. Ajoneuvoista kelpaa kiertoon lähes kaikki eli 95 prosenttia. Metalliosat kelpaavat esimerkiksi teollisuuden uusioraaka-aineeksi ja ehjät ja toimivat autonosat voidaan ottaa talteen uudelleen käytettäviksi.
Suomen Autokierrätys arvioi roiman romutusinnon kasvun syyksi ainakin valtion romutuspalkkion, jonka ansiosta tietoisuus ja kiinnostus autojen kierrätykseen on lisääntynyt.
Autojen keskimääräinen romutusikä on Suomessa yli 21 vuotta, kun muissa Pohjoismaissa se on 16–18 vuotta.
Tuoreempi autokanta tarkoittaa vähäpäästöisyyttä ja parempaa liikenneturvallisuutta, joten Suomessakin tulisi pyrkiä nuorempaan autokantaan, sanoo Suomen Autokierrätyksen toimitusjohtaja Juha Kenraali tiedotteessa.
– Kierto yhdessä markkinoille tulevien uusien päästöttömien ja erittäin vähäpäästöisten autojen kasvun myötä uudistavat autokantaa parhaiten, Kenraali arvioi.
Suomen Autokierrätyksen tehtävänä on huolehtia siitä, että kiertoon päätyvät autot käsitellään lainmukaisesti ympäristöseikat huomioon ottaen. Ajoneuvoverot katkeavat lopullisesti vain virallisesta vastaanottopisteestä saadulla romutustodistuksella.