Hermostun aina, kun minulle Suomessa ollessani puhutaan baarissa, kahvilassa tai ravintolassa asiakaspalvelutilanteessa englantia. Siinä hetkessä minusta kuoriutuu fennomaani. Koen, että huonoakin suomea (tai ruotsia) käyttämällä asiakaspalvelija osoittaisi paitsi intoa kieltämme kohtaan, myös halua palvella minua omalla mukavuusalueellani, omalla kielelläni. Jos kyse on siitä, että anniskeluliikkeen imagoon sopii paremmin englannin puhuminen, vaihtelevat tuntemukseni surun ja pilkkanaurun välillä.
Yksi syy ärsyyntymiseeni lienee se, että koen joutuvani puolustuskannalle ja vähemmistön asemaan omalla kotikentälläni. Vähemmistökielten puhujille tällaiset tuntemukset ovat varmasti arkipäivää.
En vaadi, että suomea pitäisi osata täydellisesti ja pystyä keskustelemaan monimutkaisista aiheista. Oluen ja kahvin myynnissä tarvittava sanasto on suppea ja tyypillisimmät asiointitilanteet oppii nopeasti. Koen henkisenä laiskuutena, jos niitä ei vaivauduta opettelemaan edes pala kerrallaan. Vaikeampien ruoka-aineallergioiden selittämisen kohdalla on ymmärrettävää, että oppimisen alkutaipaleella on turvauduttava apukieliin. Minulle riittäisi yritys ja osoitettu halu oppia, parikin sanaa on enemmän kuin ei mitään.
Kyse ei ole siitä, ettenkö osaisi englantia, ja siinä ongelman ydin taitaa piilläkin. Minä ja niin moni muu suomalainen osaa englantia liian hyvin. Ohimenevästä yksinkertaisesta asiakaspalvelutilanteesta selviää helpommin olankohautuksella, kun tilaa annoksensa englanniksi heti kun siihen annetaan saumaa. Sitä paitsi please-sanan unohtaminen ei aiheuta ihan niin pahaa verta, kun se unohtuu kaikilta muiltakin tilaajilta.
Tämä on karhunpalvelus.
Vieraan kielen puhuminen vie ihmisen epämukavuusalueelle, jos kieltä ei osaa hyvin. Asiakaspalvelutilanne vieraalla kielellä on jännittävä. Jos kieltä ei osaa, on väsyttävää yrittää rimpuilla keskustelusta toiseen pinnistellen ymmärtämisen rajamailla ja jännittäen sitä, saako asiansa vastapuolelle perille.
Samalla omasta persoonallisuudesta on pakko riisua iso osa, kun itseä ei voi ilmaista niin täydellisesti kuin tahtoisi. Vieraan kielen puhuminen ja sen kanssa selviytyminen tekee ihmisestä tyhmemmän oloisen kuin hän onkaan. Muistan kokeneeni näitä tunteita ulkomailla asuessani. Tätä prosessia kuitenkin kutsutaan kielen oppimiseksi. Lopussa kiitos seisoo.
Suomea osaamattoman asiakaspalvelijan on helppo tarjoilla kuppi kahvia toisensa jälkeen englanniksi, jos kukaan ei koskaan vaadi palvelemaan suomeksi. Lopputuloksena on, ettei koskaan opi suomea. Näen asian niin, että vaihtamalla kielen heti pienimmästä merkistä englanniksi suljemme suomea osaamattoman pysyvästi yhteiskuntamme ulkopuolelle. Suomessa on muutoinkin turhan korkeat standardit sille, kuka hyväksytään suomalaiseksi. Meidän on opittava hyväksymään ensiksi se, että suomea puhutaan murtaen ja opetellen.
Suomeen tarvitaan ulkomaisia työntekijöitä monesta syystä. Heiltä ei pidä vaatia täydellistä kielitaitoa. Kieli näet on karttuva työkyky. Kunhan työt sujuvat, kielitaito kohenee vähitellen ja antaa sitten mahdollisuuden yhä uusiin tehtäviin. Mutta vain, jos me äidinkieliset suomen puhujat annamme siihen mahdollisuuden puhumalla suomea sitkeästi silläkin uhalla, että alkuun keskustelut ovat pinnallisia.
Ranskassa asuessani muistan, ettei tällainen asenne ollut ranskalaisille kovinkaan vaikea. He eivät paljon antaneet tulijan kielitaidolle armoa muita kieliä tarjoamalla – hyvä niin, sillä minä olin mennyt Ranskaan kieltä oppimaan. Humalassa ranskalaisetkin rohkaistuivat muutaman sanan englantia mongertamaan. Yleensä sain heidän englannistaan vähemmän selkoa kuin ranskastaan.
Asiat eivät parane räyhäämällä. Olen arjessa ottanut käyttöön italialaisilta mummoilta oppimani keinot. Tilaan sitkeästi suomeksi, vaikka asiakaspalvelija tarjoaa englantia. Se onnistuu todella usein, aivan kuten elekielellä asiointi, kun yhteistä kieltä ei muuten löydy.
Eräs elokuinen ruokaravintolailta päättyi siihen, että pöytäämme aluksi englanniksi hoitanut tarjoilija viimeisten ruokalajien kohdalla jo esitteli annokset suomeksi ponnistellen. Takahuoneessa oli selvästi prepattu. Se sujui häneltä takellellen mutta tilanne huomioon ottaen hienosti. Oltiin osaamisen äärirajoilla. Tarjoilija juoksi aterian jälkeen perään ja kysyi suositusta ravintolan palautejärjestelmässä. Suostuin ilomielin. Toivon, että ensi kerralla hänen kynnyksensä palvella suomeksi on pienempi.
Minä jatkan kieliristiretkeäni omassa maassani. Kahvikuppi ja oluttuoppi kerrallaan. Auttavat suomen sanat palkitsen hymyllä joka kerta. Koetan olla tilanteissa mahdollisimman ystävällinen ja rohkaiseva. Savon murteeni pidän kurissa. Sitä tarjoilen vasta jatkokurssilla. Ja kolmannen tuopin kohdalla.
Jussi Karhunen