Kolumni

Suo­ma­lais­ten kou­lu­tus­ta­so ro­mah­ti, mutta yllätys sen ei pitäisi olla

Mahdollisuuksien tasa-arvo on aina ollut ideaali tavoite, mutta nyt se on karkaamassa koko ajan kauemmas. Vaalien alla on lupailtu satsauksia koulutukseen, ja toivottavasti näistä lupauksista pidetään myös kiinni, kirjoittaa päätoimittaja Sanna Keskinen.

Kun peruskoulu starttasi 1970-luvun alussa, oltiin suuren äärellä. Vaiheittain läpi Suomen viety uudistus turvasi kaikille lapsille yhdeksänvuotisen, samansisältöisen ja samat mahdollisuudet tarjoavan koulutuksen, joka ei riippunut asuinpaikasta, vanhempien varallisuudesta tai sukutaustasta.

Peruskoulun myötä myös opetusmenetelmiä uudistettiin. Luokkahuoneissa kuitenkin istuttiin edelleen pulpeteissa ja opeteltiin asioita opettajan johdolla. Läksyjä tuli ja ne piti tehdä ellei halunnut hävetä saamattomuuttaan tai osaamattomuuttaan. Opetuksessa keskityttiin perusasioihin: lukemiseen, kirjoittamiseen, laskemiseen. Alaluokkien jälkeen mukaan tuli erilaisia lukuaineita ja vieraita kieliä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut