Alueen susitilanteesta huolestuneiden puolesta käytännön toimiin ryhtyneet siikalatvaset kunnanvaltuutetut Alpo Konola ja Ilmari Ojakoski laskivat torstaiaamuna, että nimilistoihin kertyi yhteensä 1 140 nimeä.
Nimilistat liitettiin oikeuskanslerille postitettuun kirjeeseen, jossa tuodaan monisanaisesti ilmi Siikalatvalla vallitseva susitilanne sekä yksityiskohtia, millaisia ongelmia ja taloudellisia menetyksiä susien piha- ja tilavierailut ovat aiheuttaneet.
Susitilanteeseen on pyritty vaikuttamaan jo aiemmin monin tavoin petojen aiheuttamista vahingoista tiedottaen. Asiaa on puitu myös kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa. Lopputulema on ollut, että kunnan kädet ovat sidotut.
Mankilassa vallitsevan susitilanteen vuoksi lastenlapsiaan kouluautoon saatteleva Alpo Konola totesi, että tämäkin keino kannattaa kokeilla. Konola sai rantsilalaislähtöiseltä Tellervo Rengolta vinkin, että tilanteesta kannattaisi kirjelmöidä myös oikeuskanslerille. Rengon tavoin entisiin kansanedustajiin lukeutuva Markku Koski kannusti myös lähestymään oikeuskansleria.
Piippolan seudun riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Ilmari Ojakoski syttyi ajatuksesta. Miehet masinoivat vapaaehtoistyönä keräyslistat kauppoihin Kestilään, Pulkkilaan ja Rantsilaan sekä huoltoasemalle Piippolaan.
Aikaa ja vaivaa ei ole säästelty, kun puhelin on keräyslistojen tiimoilta soinut erityisesti Konolalla, joka on merkattu vetoomukseen asiamieheksi.
