Venäjän hyökkäyssodasta huolimatta Suomeen ei kohdistu välitöntä sodan uhkaa, arvioi presidentti Alexander Stubb uudenvuodenpuheessaan.
Tästä huolimatta Venäjä on Stubbin mukaan Suomen suurin turvallisuusuhka.
Stubbin mukaan kylmän sodan jälkeinen aikakausi on ohi ja kansainvälinen järjestelmä on murroksessa. Menossa on vallan uudelleenjako, josta käydään kamppailua niin globaalissa lännessä, idässä kuin etelässäkin.
Stubbin mukaan ihmiskunnan yhteisiä haasteita – ilmastonmuutosta, luontokatoa, tekoälyä tai konflikteja – ei ratkaista ilman yhteisiä pelisääntöjä.
– Koko maailmalle on tärkeää, että kansainvälinen järjestelmä perustuu sääntöihin, ei voimankäyttöön. Erityisen tärkeää se on pienille maille, kuten Suomelle, Stubb painotti.
Stubb ei puheessaan kommentoinut suoraan Suomenlahden viimeviikkoista kaapelirikkotapausta, mutta tyynnytteli viimeaikaisten uutisten herättämiä huolia.
– Varautumisemme ja huoltovarmuutemme ovat ensiluokkaisia. Turvallisuusviranomaisemme – kuten Puolustusvoimat, Poliisi ja Rajavartiolaitos – ovat kunnossa, Stubb korosti.
Stubb muistutti, että turvallisuus ei ole vain valtion "kovaa ydintä".
– Turvallisuus on myös kulttuuria, koulutusta ja sivistystä. Ne suojaavat meitä hybridivaikuttamiselta ja propagandalta. Ne ovat henkistä huoltovarmuutta.
Stubb muistutti puheessaan, että Suomen tuki Ukrainalle on vankkumatonta.
– Ukraina taistelee itsenäisyydestään, itsemääräämisoikeudestaan ja alueellisesta koskemattomuudestaan, niin kuin Suomikin talvi- ja jatkosodassa, Stubb sanoi.
Rasismi ei ole suomalaisuutta, vaan suomalaisuutta on toisesta välittäminen taustasta riippumatta, Stubb sanoi uudenvuodenpuheessaan.
Stubb painotti puheessaan, että sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, uskonto, etninen tausta tai ikä ei määritä ihmisen arvoa.
– Tänä päivänä Suomi on monimuotoisempi kuin koskaan aiemmin. Meidän tulee rakentaa Suomea, johon jokainen voi tuntea kuuluvansa. Meidän yhteistä Suomea. Kaikkien Suomea, Stubb painotti.
Stubb kommentoi puheessaan myös polarisaatiota, jonka nousu on näkynyt monessa liberaalissa demokratiassa viime aikoina.
– Pienenä kansakuntana meillä ei ole siihen varaa. Jakautunut kansa ei kykene puolustautumaan, Stubb sanoi.
Kiihkeiden sosiaalisessa mediassa käytyjen keskustelujen aikakaudella Stubb kehotti suomalaisia malttiin ja toisten, myös erimielisten, kunnioittamiseen ja kuuntelemiseen.
Kiihkeiden sosiaalisessa mediassa käytyjen keskustelujen aikakaudella Stubb kehotti suomalaisia malttiin ja toisten, myös erimielisten, kunnioittamiseen ja kuuntelemiseen.
– Kovaäänisten kaiuttimien maailmassa on välillä hyvä pienentää äänenvoimakkuutta. Harkintakin on sallittua. Olemme kaikki joskus väärässä. Viisautta on siitä oppia, Stubb pohdiskeli.
Stubb kehotti suomalaisia myös huolenpitoon lähimmäisistä.
– Rakkautta, yhdessäoloa ja välittämistä ei voi ulkoistaa. Mitä jos viettäisimme enemmän aikaa toistemme kuin puhelintemme kanssa, Stubb kysyi.
Presidentti Stubb piti ensimmäisen uudenvuodenpuheensa presidenttinä.