Episodi Valkoisessa talossa viime maanantaina:
Presidentti Donald Trump toivottaa eurooppalaiset "hyvin suurten, hyvin voimakkaiden maiden" johtajat tervetulleeksi Ukraina-neuvotteluun. Pöydän ääressä istuu myös Alexander Stubb.
Kun on aika pyytää puheenvuoro Stubbilta, Trumpin katse alkaa harhailla. Lähes vastapäätä istuva Stubb löytyy, kun tämä sanoo itse: "Tässä olen."
Vertauskuvallisuutta erikoisesta hetkestä ei kannata hakea. Stubbin paikka on viime aikoina ollut Trumpin ja muun maailman silmissä hämmentävän näkyvä.
Mikä Stubbin on nostanut "voimakkaiden valtioiden" johtajien pöytiin? Kyse on ainakin hänen kansainvälisestä kokemuksestaan ja persoonastaan, diplomatian taidosta, ei vähiten kyvyistä kommunikoida monella kielellä.
Valkoiseen taloon Stubbia avitti hänen Trump-yhteytensä. Tosin toiveen Stubbin mukana olosta on myös kerrottu tulleen Zelenskyiltä.
Kyse voi olla myös siitä, että Suomen kokemukset Venäjän vieressä elämisestä kiinnostavat yleisemmin.
Tähän viittasi Valkoisessa talossa Stubb itse. Hän puhui Suomen pitkästä rajasta Venäjän kanssa, talvi- ja jatkosodasta ja niiden rauhanteoista.
Samasta Suomen kokemusten arvostuksesta kertoo toinenkin tapahtuma tältä viikolta. Puolustusvoimain komentaja, kenraali Janne Jaakkola oli Washingtonissa tapaamisessa, jota isännöi maan asevoimien komentaja, kenraali Dan Caine.
Jaakkolan ja Cainen lisäksi Ukrainan turvatakuita koskevaan tapaamiseen osallistuivat vain Saksan, Britannian, Italian ja Ranskan asevoimien komentajat.
Latteampana selityksenä Stubbin näkyvyydelle on esitetty, että Ukraina-pöydissä tarvitaan myös pienten maiden edustaja. Osasyy ehkä sekin. Silti karttaa tökkäämällä Stubb ja Suomi tuskin ovat mukaan päässeet. Uskottavuuttakin pitää olla.
Se, että Suomen johto pystyy pitämään yllä luottamuksellisia suhteita lännen johtovaltioon Yhdysvaltoihin, on Suomelle hyödyllistä. Kyse on myös maan turvallisuudesta.
Stubbin uran kaari on erikoinen. Vuonna 2020 näytti, että Firenzeen professoriksi lähtenyt entinen pää- ja ulkoministeri katoaa Suomen politiikasta pysyvästi. Ura kotimaassa näytti saaneen alakuloisen lopun.
Keskiviikkona uuden kirjansa julkistuspäivänä Stubb kertoi pohtineensa Italiassa lähinnä mahdollisuuksiaan Suomen EU-komissaariksi. Toisin kävi.
Stubbin aika presidenttinä on kestänyt pian puolitoista vuotta. Kansansuosio on kova. Kansainväliset onnistumiset näkyvät, ja kotimaassa jalkatyö on ollut tiivistä.
Stubbin kotimaisen diplomatian taidot eivät ole joutuneet kokeeseen kuten pääministerikaudella kävi. Sisäpolitiikan mäiskeestä Stubb pyrkinee pysymään niin etäällä kuin valtiosääntö sallii.
Stubbin pitkäaikaisen mielenkiinnon kohteista kertoo tuoreen kirjan keskeinen pohdinnan aihekin, ei vähäisempi asia kuin tuleva maailmanjärjestys.