Itsenäisyyspäivänä jo yli 80-vuotiaat Suomen sotaorvot pysähtyvät pohtimaan elämäänsä – miten he ovat selvinneet tähän päivään saakka. Isän kaatuminen sodassa oli traumaattinen kokemus, jota ei tuettu ja josta vaiettiin. Lapsi jäi yksin surunsa kanssa.
Lisäksi köyhyys ja turvattomuus lisäsivät sotaorpojen taakkaa. Nykyisin puhutaan resilienssistä – ehkä juuri sitä sotaorvoilla on ollut.
Tutkimukset osoittavat, että lapsuuden traumaattiset kokemukset voivat jättää pysyviä jälkiä kehittyviin aivoihin. Kansainvälisesti tunnettu ACE-tutkimus kuvaa haitallisten kokemusten vaikutuksia lapseen. Kosovon sodan sotaorvoista tehty tutkimus vahvisti, että trauma näkyy vielä aikuisuudessa. Myös Suomen sotaorpojen kertomukset todistavat, että lapsuuden negatiiviset kokemukset vaivaavat heitä edelleen.
Sotaorpojen tarina ei ole vain menneisyyttä – se elää uudessa muodossa Ukrainan sodan keskellä. Suuri osa ukrainalaislapsista kärsii sodasta ja sen aiheuttamista traumoista. Lasten selviytymiselle on ratkaisevaa äitien tuki ja turva yhteisten leikki-, musiikki- ja taideterapioiden ohella.
Tämän päivän nuorten maailma on erilainen kuin se sodan jälkeinen maailma, jossa Suomen sotaorvot lapsina ja nuorina elivät. Nyt huolta aiheuttavat ilmastonmuutos, työttömyys ja sota Euroopassa. Viestimme on, että vaikeuksista voi selvitä. Lapsia ja nuoria on tuettava – ei vasta vuosikymmenten kuluttua – vaan nyt.
Hanna Tähti
sotaorpo, Tampere
Kaija Sepponen
sotaorpo, Oulainen