Suomen pelastustoimi nojaa arjessa ratkaisevasti sopimuspalokuntiin. Se ei ole mielipidekysymys, vaan käytännön tosiasia: monilla paikkakunnilla sopimuspalokunta on se yksikkö, joka lähtee ensimmäisenä liikkeelle, on ensimmäisenä kohteessa ja aloittaa avunannon silloin, kun minuutit ratkaisevat. Jos sopimuspalokuntien toimintaedellytykset murennetaan, pelastustoimen kyky suojella ihmishenkiä ja omaisuutta heikkenee – ja tietyillä alueilla käytännössä romahtaa.
Tilanne on menossa vaaralliseen suuntaan. Varsinais-Suomessa ja Etelä-Karjalassa on jo irtisanottu sopimuspalokuntien sopimuksia, ja muillakin hyvinvointialueilla etsitään säästöjä, jotka näyttävät budjettitaulukoissa pieniltä, mutta ovat sopimuspalokuntien toiminnan kannalta kohtalokkaita.
Kun korvauksia leikataan, sopimuksia supistetaan tai toiminnan edellytyksiä kiristetään, vaikutus ei ole kosmeettinen. Se tarkoittaa lähtövalmiuden heikentymistä, osaamisen rapautumista, kaluston ja harjoittelun jäämistä jälkeen sekä sitä, että vapaaehtoiset väsyvät ja lopettavat.
Tämä on räikeässä ristiriidassa hallituksen omien linjausten kanssa. Hallitusohjelmassa todetaan sanatarkasti: "Sopimuspalokuntien asema ja toimintakyky turvataan." Sama viesti toistuu valtioneuvoston 11.9.2025 päivätyssä selonteossa sisäisestä turvallisuudesta: sopimuspalokunnilla on merkittävä rooli ensivastetoimijoina ja pelastuspalvelujen tuottajina, ja niiden toimintaedellytyksistä tulee huolehtia. Puheissa sopimuspalokunnat tunnustetaan välttämättömiksi, mutta kentällä toimintaedellytyksiä heikennetään.
Jos sopimuspalokunnat ovat niin tärkeitä kuin paperissa sanotaan, miksi niiden annetaan ajautua tilanteeseen, jossa sopimuksia katkotaan ja säästöjä haetaan juuri sieltä, mistä ei pitäisi? Ei riitä, että todetaan hyvinvointialueiden olevan itsehallinnollisia. Pelastustoimi on sisäisen turvallisuuden ydintä, ja valtion vastuulla on varmistaa, etteivät ohjaus, rahoitus ja lainsäädäntö johda järjestelmän alasajoon.
On sanottava ääneen, mitä tapahtuu, jos sopimuspalokuntien asema heikkenee pysyvästi. Ammattipelastajia ei lisätä hetkessä, eikä kalustoa ja asemaverkkoa rakenneta tyhjästä. Seurauksena on pidempiä vasteaikoja, suurempia vahinkoja ja kovempi kuormitus niille yksiköille, jotka jäävät. Hinta maksetaan lopulta moninkertaisena – ja pahimmillaan ihmishenkinä.
Sopimuspalokunnat ovat osa kokonaisturvallisuutta ja huoltovarmuutta. Niitä ei saa kohdella budjettien "pehmeänä" säästökohteena. Hallituksen ja sisäministeriön on tehtävä se, mitä on luvattu: turvata sopimuspalokuntien asema ja toimintakyky käytännössä, ei vain juhlapuheissa.
Paula Werning
Suomen Sopimuspalokuntien Liiton puheenjohtaja, kansanedustaja (sd.), Kouvola