
Tuomarin täytyy soveltaa lakia niin kuin se on kirjoitettu. Tuomarit eivät ole päättäjiä, ja heidän täytyy päättäväisesti asettaa syrjään kaikki omat mielipiteensä linjauksista.

Näin on sanonut presidentti Donald Trumpin korkeimman oikeuden tuomariehdokkaaksi nimittämä Amy Coney Barrett. Konservatiivinen Coney Barrett uskoo perustuslain kirjaimelliseen tulkintaan. Hän on usein maininnut esikuvakseen vuonna 2016 edesmenneen korkeimman oikeuden tuomarin Antonin Scalian ja sanonut aikovansa noudattaa tämän perintöä.
Time-lehden haastattelussa yhdysvaltalaiset asiantuntijat arvioivat, että Coney Barrett muistuttaa eniten Scaliaa. Myös Scalia sanoi useasti, etteivät hänen näkemyksensä vaikuta hänen työhönsä tuomarina.
Tulkinnassa on eroja
Scalia on kenties tunnetuin originalismiksi kutsutun perustuslain tulkinnan edustaja.
Originalismi lähtee siitä, että perustuslain tulkinnan pitää aina perustua siihen, miten laki käsitettiin sen vahvistamishetkellä. Se näkee perustuslain pysyvänä, jolloin sen sisällön merkityksiä voisi muuttaa vain muuttamalla itse perustuslakia.
Originalismin sisälläkin on koulukuntaeroja. Nykyisin vähemmistössä on kanta, jonka mukaan lakia on tulkittava niin kuin sen säätäjät ovat tarkoittaneet. Enemmistö puolestaan näkee, että lakia on tulkittava siinä merkityksessä, jonka yleisö sille sen syntyhetkellä antoi.
Scalia ja siis myös Coney Barrett ovat jälkimmäisen suuntauksen edustajia.
Vastakohtana elävä perustuslaki
Originalismin vastakohtana voidaan nähdä ajatus elävästä perustuslaista. Tämän suuntauksen edustajien mukaan perustuslain tulkinta muuttuu ajan myötä, kun arvot ja asenteet muuttuvat, vaikka itse laki ei muuttuisikaan.
Oikeustieteen professori Steven G. Calabresi käyttää Yhdysvaltojen perustuslakimuseon National Constitution Centerin sivuilla julkaistussa esseessään rotuerottelua havainnollistaakseen, millä tavalla originalismin ja elävän perustuslain ajattelut eroavat toisistaan.
Elävän perustuslain ajattelun mukaan rotuerottelu oli perustuslaillista vuodesta 1877 vuoteen 1954, koska yleinen mielipide hyväksyi sen. Perustuslain vastaista siitä tuli vasta korkeimman oikeuden ratkaisun myötä. Tämän ajattelun mukaan rotuerottelusta voi jälleen tulla perustuslain mukaista, jos asenteet muuttuvat.
Originalistien mukaan taas perustuslain 14. lisäys on aina kieltänyt rotuerottelun ja korkeimman oikeuden vuoden 1896 päätös jatkaa sitä oli virheellinen.
Yhdysvaltojen perustuslaki yksi vanhimpia voimassa olevia
Kun Korkein oikeus teki vuonna 1973 kuuluisaksi tulleen Roe vs Wade -päätöksen, joka totesi abortit kieltävät osavaltioiden lait perustuslain vastaisiksi, Scalia ei vielä ollut korkeimman oikeuden jäsen. Hän kuitenkin kritisoi päätöstä usein.
– En uskonut, eikä kukaan uskonut kahteensataan vuoteen, että perustuslaissa on oikeus aborttiin, Scalia sanoi aikoinaan.
Myös Coney Barrett on kritisoinut Roe vs Wade -päätöstä vastaan ja ilmaissut halukkuutensa kumota sen.
Tässä päästään siihen, miksi tuomarinimitykset ovat niin suuressa roolissa.
Korkein oikeus tekee alempia oikeusasteita sitovia ennakkopäätöksiä ja arvioi lakien perustuslainmukaisuutta. Yhdysvaltojen perustuslaki on vuodelta 1788, ja se on vanhimpia yhä voimassa olevia perustuslakeja. Siihen on viimeksi tehty lisäys vuonna 1992. Maailma on muuttunut niistä ajoista paljon.
Jos Coney Barrettin nimitys menee läpi, oikeudessa on kolme liberaalia ja kuusi konservatiivia, joista ainakin neljää kuvaillaan originalisteiksi.
Jos Coney Barrett pysyy yhtä vanhaksi virassa kuin edeltäjänsä Ruth Bader Ginsburg, hänen tilalleen nimitetään uusi tuomari vuonna 2059. Siihen mennessä maailma muuttuu vielä lisää, mutta pian lähes puolet korkeimman oikeuden tuomareista pohtii asioiden lainmukaisuutta 1700-luvun linssien läpi.