IHMISET: Ra­nua­lai­nen Petri Tam­mi­nen menetti ka­la­ja­los­ta­mon­sa tu­li­pa­los­sa

SÄÄ: Epä­va­kai­nen sää jatkuu Oulun seu­dul­la – al­ku­vii­kos­ta saattaa sadella

Sa­ta­vuo­tias Paula Vahtola on aina ollut po­si­tii­vi­nen, vaikka hän on elänyt so­ta-ajat ja kokenut avio­mie­hen kuo­le­man kaksi kertaa

"Äiti on ollut meille kaikille kyllä niin hyvä äiti."

Oulu
Paula Vahtola vietti 100-vuotissyntymäpäiviään perhepiirissä vanhassa kotitalossaan Mustasuolla.
Paula Vahtola vietti 100-vuotissyntymäpäiviään perhepiirissä vanhassa kotitalossaan Mustasuolla.
Kuva: Niina Hentilä

Viime viikolla sata vuotta täyttänyt Paula Vahtola istuu huoneessaan Kaukovainion Herttakodissa täydessä tällingissä. Hänellä on päällään kukkamekko, harteilla lahjaksi saatu turkoosin sininen huivi, hiuksissa kimalteleva panta ja kynnetkin on lakattu kirkkaan punaisiksi.

– Kannattaako minusta nyt lehteen kirjoittaa? Vahtola kysyy vähättelevään sävyyn.

Tytär Tuula Eteläaho keskeyttää kuitenkin napakasti.

– Kyllä kannattaa. Kerran sitä vain sata vuotta täytetään.

– No joo, Vahtola myöntää.

Kiimingin Pitkäaholla syntynyt Vahtola oli pienenä vasenkätinen, mutta kansakoulun opettaja pakotti hänet opettelemaan kirjoittamaan oikealla kädellä. Teko kuulostaa nykypäivän valossa julmalta, mutta sen ansiosta Vahtolasta tuli kuitenkin kaksikätinen, mistä on ollut hyötyäkin.

Etenkin marjametsällä herkut tulivat sukkelaan poimituksi astioihin.

– Äiti ja isä olivat hulluja marjastajia. Kerran he poimivat 50 litran saavin täyteen hilloja. Äiti oli 90 pintaan, kun otin hänet mukaan mustikkaan Hailuotoon. En kerinnyt autosta ulos, kun se meni jo siellä kaukana, Eteläaho nauraa.

Sotia ja surua

Paula Vahtolalla on tyttärensä mukaan ollut aina positiivinen asenne, vaikka pitkän elämän varrelle on mahtunut sotia ja suruakin.

Vahtola oli siskonsa kanssa Hartolassa sisäpiikana ja karjapiikana, kun sodat alkoivat.

– Etelässä ei tiedetty mitään sodasta. Kun tulin Ouluun, niin täällä piti olla linja-auton ikkunatkin peitetty. Ouluakin pommitettiin ja "sakuja” oli joka paikassa, Vahtola muistelee.

– Yhden kerran menin täällä Oulussa pommisuojaan.

Vahtolan ensimmäinen mies menehtyi keuhkotautiin, kun Eteläaho oli vasta seitsemän kuukauden ikäinen.

Toisen miehensä kanssa Vahtola alkoi seurustella, kun Eteläaho oli 3-vuotias.

– Minä olin bisnesnainen ja sanoin, että yöksi ei saa jäädä, jos ei anna minulle rahaa, Eteläaho nauraa.

Uudesta miehestä tuli lopulta Eteläahollekin kuin oma isä.

Vahtola sai yhteensä kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Seitsemästä lapsenlapsesta ja yhdestä lapsenlapsenlapsesta on Vahtolan huoneessa pöydät täynnä valokuvia.

Monessa mukana

Oulussa lähes koko ikänsä asunut Paula Vahtola on ehtinyt olla monessa mukana. Pisimmän työuransa, 23 vuotta, hän teki Heikinharjun sairaalassa.

– Äiti oli aluksi sitä rakentamassa ja jäi sitten sinne töihin siivoojaksi, Eteläaho kertoo.

Toisin kuin kuvitella saattaisi, tuohon aikaan rakentaminen ei ollut pelkästään miesten työtä, vaan naiset saattoivat olla rakennuksilla esimerkiksi muurarin apulaisena.

– Siihen aikaan kun töitä sai, siitä piti pitää kiinni. Niitä ei ollut paljon tarjolla. Suurimman osan ajasta olin miesten osastolla, Vahtola kertoo.

Vahtolan toinen mies kuoli 80-luvun alkupuolella. Eläkkeelle jäätyään 80-luvun puolivälin jälkeen Vahtola kävi monta vuotta siivoamassa Kastellin apteekkia, koska aika ei tahtonut kulua yksin kotona.

Hietasaaren tanssipaikalla hän puolestaan keitti kymmenen vuoden ajan perjantaisin ja lauantaisin kahvia.

Muutoin aika on kulunut kirjoja lukien ja käsitöitä tehden. Suvun lapset ja lapsenlapset ovat pysyneet villasukissa.

Mutta mikä on Vahtolan pitkän iän salaisuus?

– No, ainakaan minulla ei ole mitään sairauksia, Vahtola miettii.

– Äiti on aina syönyt ja nukkunut hyvin. Ja positiivinen asenne on varmasti kantanut, Eteläaho arvelee.

– Äiti on ollut meille kaikille kyllä niin hyvä äiti.