Runs­sil­la: Tie­to­maa tar­joi­lee yh­teis­työs­sä yli­opis­ton kanssa palan pai­nik­keek­si an­nok­sen yleis­ta­juis­ta tie­det­tä

Brunssikierroksemme on edennyt Tietomaahan, jossa järjestetään Tiedebrunssi noin kerran kuukaudessa sunnuntaisin.

Tietomaan brunssilla lähtee sekä nälkä että tiedonnälkä.
Tietomaan brunssilla lähtee sekä nälkä että tiedonnälkä.
Kuva: Kati Valjus

Brunssikierroksemme on edennyt Tietomaahan, jossa järjestetään Tiedebrunssi noin kerran kuukaudessa sunnuntaisin. Brunssi on katettu Tietomaan kahvilan salin puolelle kello yhdestätoista alkaen, ja puoli yhden aikaan kuullaan yleistajuinen tiedeluento.

Tiedebrunssi järjestetään yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa. Yleisöllä on mahdollisuus esityksen päätteeksi tehdä kysymyksiä ja jututtaa tutkijoita. Miten mainio konsepti!

Tiedekahvilan ravintolasalissa pöydät ovat kouluruokalamaisen pitkiä, joten valitsemme istumapaikkamme ennen luentoa aulan puolelta, josta löytyy pienempiä pöytiä. Uudistetussa tiedekahvilassa pöytiin on sijoitettu tieteeseen liittyviä esineitä. Meidän pöydässämme seepra laukkaa kiehtovassa praxsinoskoopissa, kun sitä pyöräyttää.

Sekä miljööstä että brunssin kattauksesta tulee mieleen, että tiedebrunssi sopisi hyvin lapsiperheille. Brunssin ostaja saa kuittia näyttämällä lipun Tietomaahan puoleen hintaan, mutta tämä tieto käy ilmi vasta paikan päällä, eikä sitä mainita brunssin ennakkomarkkinoinnissa lainkaan. Alle 4-vuotiaat pääsevät brunssille veloituksetta ja Tietomaan brunssi on Oulun brunssien edullisimmasta päästä.

Savulohi-perunasalaatti on hyvää ja falafel-pyörykät kastikkeineen kiva idea lämpimäksi kasvisruuaksi nakkien ja pekonien rinnalle. Salaatti pitää itse koota valmiiksi leikatuista kurkuista ja tomaateista, ja olisimme ehkä kaivanneet tähän jotain valmiimpaa vaihtoehtoa. Tai ehkä tomaatit ja kurkut on tarkoitettu vain leivänpäällisiksi. Pinaattimunakas on hyvä ja ruokaisa.

Jälkkäriksi on tarjolla hedelmiä ja erinomaista suklaakakkua riittävän pieninä paloina. Kahvin rinnalla on haudutettua teetä, josta teen ystävä varmasti ilahtuu. Harmillisen monessa paikassa vain kahvi löytyy brunssillakin valmiina pannusta.

Sunnuntaiaamupäivänä Tietomaassa on rauhallista, joten yleensä kaikuisassa aulassakaan ei häiritse äänten kakofonia. Tiedebrunssi tuntuu olevan kohtalaisen suosittu ja ravintolasali taas on suhteellisen pieni. Muista brunssipaikoista poiketen ennakkovarausta ei voi tehdä muuten kuin käymällä maksamassa brunssi etukäteen viimeistään brunssia edeltävänä päivänä. Kuulostaa hiukan hankalalta.

Tiedebrunssilla lähtee sekä nälkä että tiedonnälkä.

Tiedebrunssi Tietomaassa

Nahkatehtaankatu 6

Katettu: sunnuntaisin noin kerran kuukaudessa kello 11–15.

Mitä maksoi: Aikuiset 19 euroa. Alle 4-vuotiaat lapset veloituksetta, 4–12-vuotiaat 11 euroa.

Kiitämme: Lapsiystävällinen miljöö ja kohtuullinen hinta.

Huomioitavaa: Ennakkovarausta ei voi tehdä muuten kuin käymällä maksamassa brunssi etukäteen.