Ri­vi­ta­lo­asun­to paloi Oulun Kiu­lu­kan­kaal­la, myös naa­pu­ri­huo­neis­tot kär­si­vät va­hin­ko­ja

Kaksikerroksisessa rivitalossa syttyi tulipalo joulupäivän aamuna Oulun Kiulukankaalla.

Päivystävä palomestari Kimmo Virkkala kertoi päivällä yhden aikaan, että palo on saatu sammutettua ja paikalla on siirrytty raivaustöihin. Pelastuslaitoksen yksiköt hoitavat palon jälkivartiointia Virkkalan mukaan joidenkin tuntien ajan, minkä jälkeen jälkivartiointi siirtyy kiinteistön omistajalle ja kiinteistöhuollolle.

Palosta aiheutui merkittäviä vaurioita huoneistoon, josta palo sai alkunsa ja sen naapuriasuntoon. Virkkalan mukaan savuvahinkoja on useammissa asunnoissa.

Rivitalossa oli palon syttymishetkellä 15 henkilöä, joista viisi oli siinä huoneistossa, josta palo sai alkunsa. Kaikki asukkaat pääsivät kuitenkin poistumaan asunnoista, eikä palossa tullut henkilövahinkoja.

– Tässä oli ainekset siihen, että olisi voinut käydä vielä huonommin, Virkkala toteaa.

Virkkalan mukaan varsinaiselle sijaismajoitukselle ei ole kartoituksen perusteella tarvetta. Osa asukkaista pääsee todennäköisesti takaisin asuntoihinsa ja osalle järjestyy majoitus omasta takaa.

Virkkalan mukaan palon syttymissyystä on olettamuksia, mutta hän ei avaa sitä tarkemmin tässä vaiheessa. Palon syy tullaan tutkimaan tarkemmin.

Paikalle hälytettiin alkuvaiheessa peräti 20 pelastuslaitoksen yksikköä.

Hälytys suuresta rakennuspalosta tuli kello 9.44.

Juttua muokattu kello 13.15: Juttua päivitetty kauttaaltaan ja lisätty tieto, että sammutustyöt ovat ohi.

Uutisen kommentointi on päättynyt kello 17.21.

Ilmoita asiavirheestä