
Äimäraution ravitoimintaa pyörittävä Pohjolan Hevosystävät ry täyttää tänä vuonna pyöreitä. Yhdistys perustettiin sata vuotta sitten.
Vuonna 1922 laaditussa perustamisasiakirjassa kuvattiin yhdistyksen tarkoitukseksi ja toiminnan laaduksi: ”koota hevoskasvattajat ja asian harrastajat Oulun läänissä Kajaanin kihlakuntaa lukuun ottamatta yhteiseen toimintaan hevoskasvatuksen ja jalostuksen kohottamiseksi ja edistämiseksi panemalla toimeen kilpa-ajoja”. Pohjolan Hevosystävät ry:n ensimmäinen puheenjohtaja oli maanviljelijä Heikki Koskela.
Ihmisen uskollisen työ- ja harrastuskumppanin hevosen nopeudella kilvoittelu on perua ammoisista ajoista. Syrjäisessä Suomessakin on mitelty hevosten paremmuutta vuosisatojen ajan. Maamme ensimmäiset viralliset ravit ajettiin Turussa Aurajoen jäällä 1817. Åbo Allmänna Tidningin ilmoituksessa kutsuttiin hevosihmisiä ”elvyttämään muinaisaikoihin periytyvää huvia”.
Myös Oulussa järjestettiin jo 1800-luvulla epävirallisia kilvanajoja, milloin maantiellä, milloin jäällä. Toisinaan taas karautettiin kirkosta palatessa kilpaa kotia kohti.
1882 tuolloin vielä nimeämättömän oululaisen hevosseuran kokouksessa kirjattiin ylös tarve omasta raviradasta.