On huolestuttavaa, että lumenkaatopaikka perustetaan Oulussa Ruskoon vanhan tehtaan tontille kierrätysjätteiden viereen ilman ympäristölupaa. Koska ympäristölupa puuttuu, sitä koskee vain maankäyttö- ja rakennuslaki.
Tällaiset toimet herättävät kysymyksiä ympäristömme turvallisuudesta. Myöskään Ruskon historia yrityksien valvonnasta ja niistä johtuvat siivouslaskut eivät ole opettaneet päätöksentekijöitä riskienhallintaan.
Ruskon alueella on ollut lumenkaatopaikkaan rinnastettavaa toimintaa vuosina 2021–2023 ilman, että valvovat viranomaiset ovat puuttuneet asiaan. Lisäksi hakijan tarve lumenkaatopaikalle perustuu siihen, että lumi ei ehdi sulaa muilla paikoilla. Tarve pitäisi kuitenkin perustua faktoihin eikä satunnaisiin poikkeustapauksiin.
Taskilassa vuonna 2024 suuri lumimäärä aiheutti poikkeuksen, mutta Oulun Infran mukaan se oli harvinainen tapaus. Ilmatieteen laitoksen tiedot osoittavat, että Oulun alueen lumenmäärät ja lämpötilat ovat olleet normaaleja ilmaston vaihteluita. Vesisateiden kasvu lisää hulevesien kuormitusta Oulussa, myös Ruskossa. Ruskon hulevesijärjestelmä on ylikuormitettu jo ennen lumenkaatopaikkaa.
Myös hakijan tutkimuksissa lumenkaatopaikka ja sulannan aiheuttamat virtaamat ovat merkittäviä rasitustekijöitä alueen hulevesiverkostolle. Pohjavesien kohoaminen alueella on huomionarvoista, ottaen huomioon lumenkaatopaikan sijainnin pohjavesialueen läheisyydessä. Lumikasojen korkeus on usein suurempi kuin hakemuksessa ilmoitettu 2,3 metriä, mikä lisää hulevesien ylikuormituksen riskiä.
Lumenkaatopaikasta kilometri koilliseen tehdyssä Välikylän asemakaava-alueen maaselvityksessä havaittiin pohjaveden olevan 0,1–0,3 metrin syvyydellä maanpinnasta. Alueella esiintyy potentiaalisia sulfaattimaita ja esiintymissyvyys on 0,5–3,5 metriä maanpinnasta.
Noin kilometri lumenkaatopaikasta lounaaseen sijaitseva Kaijonlahden valuma-alue kärsi happamista sulfaattimaista, eikä ympäristötekijöitä oltu otettu huomioon riittävästi. Lumenkaatopaikan hakemuksesta selviää, että siellä ei ole tehty sulfaattikartoituksia, vaan riski on mainittu.
On myös kriittistä varmistaa, onko Oulu Paroc Oy Ab kivivillatehtaan toiminnan lopettamisen yhteydessä tehty tarpeellisia toimenpiteitä. Päättymispäätöksestä käy ilmi, että tehdasalueen eteläpuolelta on johdettu sadevedet avoimeen ojaan. Jos aluetta käytetään muuhun tarkoitukseen, mahdolliset ympäristöriskit on tutkittava uudelleen.
Huomioitta on jäänyt myös biokaasuputki, joka kulkee lumenkaatopaikan viivytysaltaan vierestä. Biokaasuputken läheisyyteen rakennetaan viivytysallas, joka kaivetaan maahan ilman tukea. Tämä on heikko ratkaisu sortumisvaaran vuoksi, ja jos maa-aines liikahtaa putken kohdalla, se voi pahimmillaan johtaa merkittävään ympäristökatastrofiin.
Edellä mainitut asiat liittyvät pääasiassa ympäristölainsäädäntöön, mutta lumenkaatopaikalla ei ole vastaavaa valvontaa, vaan asiat kuitataan maankäyttö- ja rakennuslailla. Luvan hyväksyjiltä puuttui riittävän laaja ymmärrys riskienhallinnasta. Lumenkaatopaikalle olisi pitänyt olla laajempi ympäristövaikutusten arviointi.
Petri Jääskeläinen
Oulu