Puolet suomalaisista syö lääkkeitä päivittäin ja monen hengissä pysyminen on riippuvaista säännöllisestä lääkityksestä. Suomen lääkkeiden raaka-aineet tulevat pääasiassa Aasiasta.
Länsimaiden lääkkeiden raaka-aineista lähes 80 prosenttia tulee Kiinasta ja Intiasta. Kiina on tällä hetkellä maailman merkittävin lääkkeiden raaka-aineiden tuottajamaa.
Koronapandemia osoitti kuinka haurasta tällainen liian keskittynyt tuotanto on, kun erilaisten rajoitusten seurauksena lääkkeiden saatavuudessa alkoi ilmetä ongelmia.
Viime aikoina sodan uhkan kasvaminen Euroopassa on nostanut esiin uusia huolia. Vaikka Kiinalla ja Venäjällä onkin omat erimielisyytensä, välien kiristyminen lännen kanssa on työntänyt ne lähemmäs toisiaan taloudellisesti ja sotilaallisesti.