Riina Kangas muutti Oulusta Tam­pe­reel­le, vaikka olisi viih­ty­nyt ko­ti­kau­pun­gis­saan – Nyt hän ja Kalervo Kummola pal­jas­ta­vat Tam­pe­reen suosion salat

Veera Rautio oli asunut koko elämänsä Turussa ja Riina Kangas Oulussa, kunnes he muuttivat Tampereelle töihin ja opiskelemaan. Kumpikin voisi ajatella jäävänsä kaupunkiin.

Riina Kangas on asunut aina Oulussa, mutta hän halusi opiskelemaan yhteiskuntatieteitä. Tampere tuntui parhaalta vaihtoehdolta, ja valinta on osoittautunut oikeaksi.
Riina Kangas on asunut aina Oulussa, mutta hän halusi opiskelemaan yhteiskuntatieteitä. Tampere tuntui parhaalta vaihtoehdolta, ja valinta on osoittautunut oikeaksi.
Kuva: Marjo Oikarinen

Tampereen yliopisto on aina vetänyt puoleensa opiskelijoita eri puolelta Suomea. Yli 250 000 ihmisen kaupungissa suurin ikäryhmä onkin 20–29-vuotiaat.

Riina Kangas, 22, halusi opiskelemaan yhteiskuntatieteitä, joten Oulusta oli lähdettävä.

– Mietin pitkään Turun ja Tampereen välillä, mutta intuitio sanoi, että Tampere tuntuu omalta.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä