Oululainen Riikka Moilanen on hakenut Kaarinan kaupunginjohtajaksi. Tällä hetkellä Moilanen toimii Janakkalan kunnanjohtajana.
Ennen Janakkalaa Moilanen oli Oulaisten kaupunginjohtaja. Oulaisten kaupunginjohtajana ollessaan hän aloitti hoivayhtiö Taukokangas Oy:n toimitusjohtajana vuoden 2024 alusta ja erosi tehtävästään saman vuoden maaliskuussa.
Aiemmin hän on toiminut muun muassa Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja Pihlajalinna Oulu Oy:n toimitusjohtajana.
Hän on ollut myös keskustan kansanedustaja vuosina 2003–2007 sekä Oulun kaupunginvaltuutettu vuosina 1996–2021.
Koulutukseltaan Moilanen on hallintotieteiden ja terveystieteiden maisteri.
Kaarinan nykyisen kaupunginjohtajan Harri Virran virkasuhde päättyy ensi vuoden toukokuussa.