Rakennusyhtiö SRV ei myy Fennovoimaa koskevaa omistustaan venäläiselle RAOS Voimalle, SRV tiedottaa.
SRV ja RAOS Voima allekirjoittivat sopimuksen myynnistä helmikuussa.
SRV tuli tytäryhtiönsä kautta vuonna 2015 Fennovoiman pääomistajan Voimaosakeyhtiö SF:n osakkaaksi. SRV:n osuus Fennovoimasta oli 1,8 prosenttia.
RAOS Voima kuuluu venäläiseen Rosatom-konserniin.
Sopimusjärjestelyn voimaantulon edellytyksenä oli työ- ja elinkeinoministeriön myöntämä lupa. Luvan saamiselle ja sopimuskokonaisuuden toteutumiselle ei enää ole SRV:n mukaan edellytyksiä.
– Tämä johtuu muun muassa valtioneuvoston 9. kesäkuuta tekemästä päätöksestä, jonka perusteella Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen rakentamislupahakemuksen käsittely raukeaa, sekä muista Hanhikivi 1- hankkeessa tapahtuneista olennaisista muutoksista, SRV kertoo tiedotteessa.
Hanhikivi 1 -ydinvoimala oli tarkoitus rakentaa Pyhäjoelle, mutta hanke joutui ongelmiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa. Fennovoima perui Hanhikiven rakentamislupahakemuksen toukokuun lopussa.
Juttua päivitetty 11.16 ja 15.08: lisätty tietoja hankkeen taustoista. Korjattu juttuun tieto, että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa, eikä maaliskuussa, kuten jutussa alun perin kerrottiin.