Oulun kaupungin kulttuuriympäristön teemayleiskaavan hylkääminen yhdyskuntalautakunnassa on takaisku kestävälle kehitykselle, kulttuuriperinnön säilymiselle ja kaupunkilaisten oikeuksille. Teemayleiskaava olisi tarjonnut kaavoituksen ja rakennussuojelun perustaksi avoimen, kattavan ja ajantasaisen tietopohjan, mutta lautakunta päätti äänin 9–3 torjua sen. Torjujien nimet ovat 20.3. Kalevassa.
Päätös herättää kysymyksiä siitä, millaista kaupunkikuvaa ja identiteettiä haluamme rakentaa. Oulussa on viime vuosina purettu runsaasti arvokkaita rakennuksia, joista moni olisi ollut mahdollista säilyttää ja korjata.
Historiallisen rakennuskannan suojelu ei tarkoita kehityksen pysäyttämistä, vaan se on osa kestävää kaupunkisuunnittelua. Rakennusten säilyttäminen ja uudiskäyttö on myös ekologinen teko, sillä se vähentää rakennusmateriaalien kulutusta, niiden valmistukseen liittyvää energiankäyttöä ja hiilidioksidipäästöjä.
Lautakunnan päätöksen perusteluina mainittiin huoli kaavoituksen etenemisestä ja kiinteistönomistajien oikeuksista. Tosiasiassa teemayleiskaava olisi helpottanut kaavatyötä, koska sen avulla suojelutarpeita ja -mahdollisuuksia olisi voitu ennakoida ajoissa ja tarjota kaupungille strateginen työkalu päätöksenteon tueksi. Nyt rakennussuojelun arviointi jää tapauskohtaisten päätösten varaan, mikä ei ole kestävä toimintamalli.
Lautakunnan käsittelyssä kaavan tavoitteet jäivät sivuosaan, ja huomio kohdistui oletettuihin rakennusten purkamiseen liittyviin haasteisiin. Kiinteistönomistajien oikeudet ovat kiistattomat, mutta kaavoituksen tehtävänä on turvata myös kaupunkilaisten oikeus elinympäristöönsä, sen historiallisiin kerrostumiin ja niiden kantamaan yhteiseen muistiin. Teemayleiskaava ei esittänyt uusia suojelukohteita, vaan kokoaa yhteen Oulun jo tunnistetut valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat kohteet.
Lautakunnan päätös ei noudata kaupungin omaa strategiaa, kulttuuristrategiaa eikä Oulu2026-tavoitteita, joita valtuutetut ovat olleet hyväksymässä. Päätös on räikeässä ristiriidassa niiden pyrkimysten kanssa, joilla Oulusta halutaan rakentaa vetovoimainen ja kulttuurisesti rikas kaupunki.
Kaupunginhallituksen tulisikin käyttää asiassa otto-oikeutta. Teemayleiskaavan valmistelua on seurattu muissa kaupungeissa ja viranomaistahoilla, ja sitä on pidetty esimerkillisenä kulttuuriympäristöt huomioivana ”Oulun mallina”. Sen kaatuminen ei ole vain menetys paikalliselle ympäristölle, vaan myös imagohaitta Oululle, vahvistaen käsitystä kaupungista, jossa kulttuuriympäristöä ei arvosteta.
Kulttuuriympäristö kuuluu kaikille, ei vain kiinteistönomistajille. Kaupungin on tunnustettava vastuunsa rakennetun perinnön säilyttämisessä ja ryhdyttävä konkreettisiin toimiin sen turvaamiseksi. Kyse on lopulta siitä, millaisen kaupungin jätämme tuleville sukupolville.
Anu Soikkeli
arkkitehtuurin historian professori, Oulun yliopisto
Anssi Joutsiniemi
yhdyskuntasuunnittelun apulaisprofessori, Oulun yliopisto
Jaana Tiikkaja
väitöskirjatutkija, Oulun yliopisto